Kuten kaikki tiedämme niin kainkoiran muista japanilaisista roduista erottaa sen turkin väritys, jonka tulisi aina olla brindle. Brindle väritystä esiintyy myös muilla japanilaisilla roduilla esim. hokkaidolla ja akitalla. Tässä tekstissä on tarkoitus käydä yleisesti ja kansantajuisesti läpi hieman asioita, joita kain väritykseen liittyy ja korjata hieman tämän hetkisiä harrastajien käsityksiä termeistä ja mitä ne tarkoittavat. Japanissa kain väreistä puhutaan kurotora:na, chutora:na ja akatora:na. Kuro tarkoittaa mustaa, aka punaista ja chu jotain näiden väliltä. Eli siellä ei puhuta mitään ruskeasta. FCI:n kain rotumääritelmässä sallittuja värejä ovat juovikas musta, juovikas punainen ja juovikas ruskea, joiden uskon kuvaavan pohjakuvion sävyjä. Mutta mitkä ovat todellisuudessa kain sallitut värit?

Aloittakaamme siis hieman perusteista, jotka liittyvät koirien väritykseen ja yleiseen termistöön, jotka jokaisen koirankasvattajan tulisi jo tietää. Jokaisen koirarodun turkin väritys määräytyy kolmesta perusosasta: eumelaniini eli tumma pigmentti, feomelaniini eli kellertävä pigmentti ja pigmentin puute, joka saa aikaan valkoiset läikät. Genetiikan yleistä sanastoa on hieman selitetty ohessa.

Lokus = geenin tai DNA-jakson paikka kromosomissa. Sisältää kaksi geeniä, jotka peritty isältä ja emältä. Eri lokuksissa eli ”huoneissa” sijaitsee erilaisia ominaisuuksia sääteleviä geenejä
Alleeli = perinnöllisyyden perusyksikkö, saman geenin vaihtoehtoisia muotoja. Diploidisolu on samaperintäinen (homotsygootti), jos sen molemmissa vastinkromosomeissa on geenistä sama geenimuoto, tai eriperintäinen (heterotsygootti), jos geenimuodot ovat erilaiset. Monessa tapauksessa eriperintäisen parin toinen geenimuoto on dominoiva (myöhemmin merkitty isolla kirjaimella) eli tulevat ilmiasussa näkyviin, toinen resessiivinen (myöhemmin pieni kirjain) on väistyvä eli siirtyy perimässä eteenpäin noin joka toiselle jälkeläiselle. Jos koira on homotsygootti eli samaperintäinen, silloin väistyvä ominaisuus tulee esiin.
Fenotyyppi = ulkoasu, joka nähdään silmin. Esim. turkin pituus ja tietty väri.
Genotyyppi = geneettinen ilmiasu, perimä.
Heterotsygootti = eriperintäinen eli lokuksessa on kaksi erilaista geeniä, esim B/b. Kantaa jotain väriä tai kuviota
Homotsygootti = samaperintäinen eli lokuksessa on kaksi samaa geeniä, esim. B/B. Ei kanna mitään.

Kain väriin liittyvät läheisesti A-lokus, K-lokus ja E-lokus, jotka käsitellään nyt hieman syvällisemmin.
A-lokus

A-lokus määrä sen miten feomelaniini on sijoittunut koiraan. A-lokuksen dominoivin alleeli on Ay eli soopeli (dominantti keltainen). Kaikki kainkoirat ovat väritykseltään soopelibrindlejä eli kokobrindlejä. Soopelista tulisi puhua ennemmin kuviona kuin pohjavärinä, koska soopeli ei määritä värisävyjä. Soopeli tarkoittaa sitä, että koira on pääosin feomelaniinia, jonka päällä on jonkin verran eumelaniinia tietyllä jakaumalla. Tämän voi havaita omasta koirasta nyppäämällä karvan, josta näkyy, että karvan tyvessä väri on vaalea ja kärki taas mustaa. Feomelaniinin sävyskaala on laaja, vaaleasta kermasta hyvin tummaan punaiseen. Juuri tämä feomelaniin sävyero tekee jokaisen kain turkin väristä niin erilaisen ja on ehkä aiheuttanut sekaannuksen, että puhumme virheellisesti mustasta, ruskeasta ja punaisesta. Kait ovat siis pääsääntöisesti geneettisesti Ay/ Ay eli homotsygootti soopeleita.
Muita alleeleja A-lokuksessa on aw eli sudenväri ja at eli merkkivärisyys (esim. black and tan hokkaidolla). Näitä värejä ei ainakaan todistetusti ole kainkoirissa esiintynyt, mutta uskon näitä aika ajoin syntyvän. Aika ajoin on syntynyt myös täysin soopeleita kainkoiran pentuja, joilla ei ole ollut lainkaan raitoja. Nämä pennut ovat perimältään yleensä Ay ja K-lokuksessa ky/ ky. Tämä olikin hyvä aasinsilta K-lokuksen alleeleihin.

Kuvassa 1 on soopeli kainkoiran pentu Yamabushi No Nazo (kuva Brad Anderson, kennel Yamabushi). Pennun pentuturkki on kovin varjostunut eli siinä on laajalti mustia karvanpäitä. On todennäköistä, että väri iän myötä kirkastuu eli mustat karvankärjet vähenevät ja koira on väriltään enemmän keltaiseen taittava. Tällä pennulla on myös maski, joka todennäköisesti pienenee pennun kasvaessa.


K-lokus

K-lokus määrää sen, näkyykö koirassa peruskuvio normaalisti vai onko sen päällä ylimääräistä eumelaniinia ja miten paljon. Edellä jo totesimme, että kainkoirilla peruskuvio on soopeli joten tällöin rotu on kauttaaltaan raidoittunut eli kokobrindle. Brindlegeeni, kbr, on dominantti, joka tekee soopelikuvion päälle tummaa pigmenttiä epäsäännöllisinä pystyraitoina. Raitojen määrä ja leveys vaihtelevat suuresti eri yksilöillä. Jokaisella raidallisella koiralla riippumatta rodusta väritys on uniikki, hieman kuin ihmisten sormenjäljet. Kahta samanlaista on vaikea löytää. Olen itse ajatellut soopelibrindlen niin, että aluksi lapsi värittää piirtämänsä koiran jollakin keltaisen sävyllä. Sitten lapsen mieli kuitenkin muuttuu ja haluaakin siihen mustaa ja päättää piirtää sille mustalla raidat. A-lokus on se kuvio, jonka lapsi aluksi halusi, mutta lopulta päättikin ottaa K-lokuksen siihen mukaan. Koira ei voi siis KOSKAAN pohjimmiltaan olla musta, jossa on vaaleampia raitoja.
K-lokuksessa esiintyy myös muita alleeleja KB eli dominanttimusta, jota ei oletettavasti esiinny kainkoirissa. ky eli yellow, raidaton, villityyppiä taas rodussamme esiintyy. Nämä ovat siis raidattomia pentuja. Koska raidallisuus on dominantti ominaisuus verrattuna raidattomuuteen, niin raidattomia pentuja on mahdollista saada kahdesta fenotyypiltään raidallisesta koirasta. Tällaisissa tilanteissa pennun vanhemmat ovat varmoja kbr/ky heterotsyootteja genotyypiltään. Genotyypiltään täysin raidallista eli kbr/kbr ja raidattomuutta kantavaa kbr/ky ei voi erottaa toisistaan fenotyypin perusteella, koska genotyyppi ei vaikuta raitojen määrään tai jakaumaan! Pentueessa, johon syntyy yksi tai useampi soopeli suurin osa perii toiselta vanhemmalta tai molemmilta vanhemmilta kbr-alleelin ja on täten brindle. Noin joka neljäs pentu taas saa vanhemmiltaan ky-alleelin ja on täten soopeli ilman brindleä. Soopelin pennun sisarukset yleensä myös kantavat raidattomuus geeniä.
Usein tuntuu, että pennunostajat luulevat olevansa kuin karkkikaupassa, kun kuulen tai luen sanat ”no me haluttais totta kai sellanen mahdollisemman hyvin raidoittunut ja akatora”. Raitojen määrän periytymistä ei vielä tunneta! Ja kasvattajille ei ole kehitetty kristallipalloa, josta pentujen tulevat kuviot voisi suoraan astutuksen jälkeen sanoa. Nykytutkimuksen valossa on todennäköistä, että raitojen määrä periytyy polygeenisesti eli on useamman geeniparin säätelemä. Aika ajoin saa myös mustabrindlen kainkoiran arvosteluista lukea lauseen ”saisi olla paremmin raidoittunut”. Geneettisesti ja fenotyypillisesti ajatellen mustabrindlet ovat kuitenkin rodussamme niitä vahvasti raidoittuneita, joilla on niin leveä ja tiheä raidoitus että pohjaväriä on hankala nähdä. Punabrindleillä taas on harva raidoitus ja pohjaväri erottuu selkeästi, joita harrastajat ja kasvattajat virheellisesti kutsuvat sitten hyvin raidoittuneiksi yksilöiksi. Japanissa kasvattajat eivät yleensä yhdistä kahta punabrindleä, koska brindle haalistuu ja näiden turkit ovat pehmeämmät. Chutorat ovatkin jotain nähden kahden väliltä eli leikkisästi sopivasti raidoittuneita koiria, jolta erottuu sekä raidat ja pohjaväri sopivassa suhteessa. FCI:n rotumääritelmä vuodelta 1999 antaa siis harhaanjohtavan kuvan rodun väristä.

Kuvassa 2 chutoraksi rekisteröity japanilainen kainkoira uros Haruna No Eishin (kuvaaja Brad Anderson kennel Yamabushi)

Kuvassa 3 akatoraksi rekisteröity japanilainen kainkoira uros Tenrou No Akai Musashi (kuvaaja Brad Anderson, kennel Yamabushi)


Kuvassa 4 kurotoraksi rekisteröity Japanin tuonti uros Tenrou No Wakajishi (kuvaaja Brad Anderson kennel Yamabushi, omistaja Debbie Brandt kennel Hello)


Lyhyt yhteenveto:
kbr/kbr = täysin brindle koira
kbr/ky = brindle koira, joka kantaa villityyppiä
ky/ky = villityyppi, puhdas soopeli eli on raidaton


E-lokus

E-lokus määrää sen onko kainkoirasi maskillinen (Em), maskiton (E) tai resessiivinen keltainen (e) eli harrastajien piirissä cremen värinen. Hyvin tumman brindlen fenotyypistä on vaikea sanoa, onko se maskillinen vai maskiton, koska maski on eumelaniinin eli mustan pigmentin tuotosta. Vaalean pohjakuvion omaavasta koirasta tämän taas erottaa.

Kuvassa 5 maskiton kainkoira uros Yamabushi No Jaako Inu (kuvaaja Brad Anderson, kennel Yamabushi)


Kuvassa 6 maskillinen kainkoira narttu Yamabushi No Taka (kuvaaja Brad Anderson, kennel Yamabushi ja omistaja Marsha Short, kennel Mijikai)


Geneettisesti nk. kermanväriset kainkoirat ovat siis e/e. Tämä alleeli estää kaiken eumelaniinin esiintymisen turkissa.

Kuvassa 7 & 8 creme japanilainen kainkoira uros Taro pentuna ja vuosikkaana (kuvaaja Shigeru Kato)


Entäs sitten kainkoirien valkoiset laikut?

FCI:n rotumääritelmässä kainkoiran hylkääväksi virheeksi on kirjoitettu ”useita valkoisia pilkkuja karvapeitteessä”. Maailmalta löytyy useita kainkoiria, joilta löytyy valkoinen rintalaikku ja omalla sijoituskoirallakin sellainen on. Näiden vähäisten rintalaikkujen ja muiden valkoisten alueiden syntymekanismia ei tunneta, mutta ne todennäköisesti ovat perittyjä ominaisuuksia. Valkoisilla alueilla ei erota koiran pohjakuviota eikä raidoitusta, koska valkoinen ajaa niiden yli.

Kuvassa 9 Japanin tuonti kainkoira uros Koroukan Hokkokuou, jolla valkoinen rintalaikku (kuvaaja Mirka Mertanen kennel Gekkoo No, omistaja Kati & Jussi Kraemer kennel Rangerin)


Kainkoiran uusi, päivitetty rotumääritelmä on toivottavasti tulossa pian FCI:lle käsittelyyn ja ainakin Japanin kennelliitto määrittelee värin tällä hetkellä brindleksi kolmella eri sävyllä. Kun kainkoiran käännetty rotumääritelmä tulevaisuudessa tulee lausuntakierroksella Suomen Nihonken yhdistykselle, toivottavasti silloin värin nimeämiseen kiinnitetään huomiota. Väriksi kelpaisi ihan hyvin pelkkä brindle tai vastaavasti brindle eri sävyissä (kaikki sävyt tummasta vaaleaan). Väri on vain väri eikä vaikuta koiran luonteeseen tai huononna koiraa, vaikka se olisikin ”tavallinen” mustabrindle. Värillä ei väliä, kunhan on brindle ;).

Teksti on luotu Liisa Sarakonnun (http://www.kolumbus.fi/~w425013/), Sanna Korhosen (http://azuricoyotes.eu/rotuinfo/vari-ja-turkinpituusgenetiikkaa/) ja Marjo Saukkoriipin (http://drawmebc.net/color/#elokus) tekstien perusteella. Jutun oikeellisuuden on tarkistanut Liisa Sarakontu.