28.07.2017


Kauan odotettu Akalin pentue (2 narttua ja 3 urosta) syntyi siis lauantaina 08.07 aamuyöstä. Itse arvelin pentujen syntyvän 9.päivä ja synnyttävän 60 vrk astutuksesta kuten teki Ife ja Maya. Olin itse tullut Lahteen koirien kanssa jo perjantaina, koska sunnuntaina oli vuosittainen erikoisnäyttelymme. Siinä aamulla Katin kanssa soiteltiin ja päätin pakata koirat kyytiin ja ajeltiin Vantaalle vauvoja katsomaan. Koirat saivat nauttia aurinkoisesta kesäsäästä isolla aidatulla pihalla sillä aikaa, kun minä ihastelin vauvoja. Värit pennuilla oli jo 10 h ikäisenä erittäin hyvin selvillä ja saimmekin koko värisuoran yhteen pentueeseen; aka-, chu- ja kurotoran. Akali on mahtava emä ja synnytyskin sujui nopsaan ensikertalaiseksi. Lisää pentueen syntymästä voi lukea kennel Crystalin sivuilta, jossa myös linkit pentujen viikkokuviin. Toinen nartuista menee minulla sijoitukseen ja toinen narttu muuttaa Viroon ja on näin tiettävästi Viron ensimmäinen kai <3. Niin ja onhan pennuilla jo nimetkin ja, koska Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta niin halusin pentujne nimien liittyvän jotenkin Suomeen. Tytöille nimiksi tulivatkin Kolin Kuiskaus ja Saanan Salaisuus, poikien nimet ovat Haltin Henkäys, Kallan Kuohu ja Lapin Lumous.

https://www.kennelcrystal.com/pentue-uutiset

Erikoisnäyttelymme oli siis 09.07 Lahden Jokimaalla, jonne oli ilmoitettu harmillisen vähän japanilaisia rotuja. Sääli ettei erikoisnäyttelymme houkuta ihmisiä osallistumaan :(. Kainkoiria oli ilmoitettu seitsemän, joista viisi oli paikalla; Jaffa, Nuuk, Miya, Maya ja Ife. Tuomarina meillä oli Sanja Vretenicic Montenegrosta. Tämä oli Jaffan ensimmäinen näyttely eikä sen kanssa ole edes näyttelyitä sen kummemmin treenattu. Hieman se vierasti tuomarin kopelointia, mutta antoi käydä itsensä läpi erittäin hienosti ensikertalaiseksi, juoksi hienosti näyttelyhihnassa ja seisoi erittäin mallikkaasti. Tuomari kaipasi kuitenkin enemmän etukulmauksia, parempaa liikettä ja avoimuutta ja tuloksena oli EH1. Seuraavaksi kehässä oli Nuuk, joka sai ERI1 ja SA:n ja näin ollen myös paras uros. Sijoitusnarttuni Miya aloitti nartut ja tuomari kaipasi parempaa päätä, etuosaa ja liikettä ja tästä EH1. Maya oli ainoana valioissa, koska Ife oli ilmoitettu veteraaneihin. Maya sai ERI1 ja SA:n. Ifelle on ollut hieman hankaluuksia löytää sopivaa ruokaa ja ruuan suhdetta verrattuna kulutukseen leikkauksen jälkeen ja se on hieman (siis hieman, ei paljon :D!) pulskassa kunnossa tällä hetkellä. Tuomarin ensimmäinen kommentti olikin, että koira on aika pulska ja eipä sitä voi kieltääkään. Sen lisäksi että se oli lihava, niin myös Ifen liikkeissä oli sanottavaa ja näistä seikoista johtuen sitten EH1. ROP & VSP- kehässä kohtasivat siis jälleen, 12 kerran, isä ja tytär. Tällä kertaa tytär vei ansaitun voiton eli ROP oli Maya ja Nuuk VSP. Kehän jälkeen meidän teltalla kävi kova kuhina ja puheensorina parin tunnin ajan, kun olimme sopineet useamman rodusta kiinnostuneen ihmisen kanssa tapaamisen tänne näyttelyyn. Päivä oli erittäin mukava ja oli kiva tavata uusia rodusta kiinnostuneita noin sankoin joukoin. Ja perinteisesti tuli rusketusrajat niskaan. Lomalla koitan rustailla ajantasalle meidän näyttelyarvostelut, koska sieltä näyttää puuttuvan kaikki loppuvuoden 2016 arvostelut ja tämän vuotiset kokonaan.
Kirjoitin alkuvuodesta 2016 tapaamisesta yhdysvaltalaisen kainkoira kasvattajan Brad Andersonin kanssa ja vihdoinkin Suomeen on tulossa ensimmäinen kai heidän kennelistään. Yamabushi No Mayumi eli Kae saapuu Suomeen elokuussa ja muuttaa asumaan Juholle ja Riinalle. Kae on syntynyt 23.07.2016 ja se pääseekin Suomessa heti kehiin ja toivottavasti Kae nähdään myös osana kennelini jalostusohjelmaa. Tällä hetkellä Kae on tarkoitus astuttaa Nuukilla, jos sen terveystutkimukset ovat OK. Kiitos Riina kaikesta mitä olet tehnyt sen eteen, että tyttö saatiin tänne!
Rotuun kohdistuva kiinnostus on kasvanut hurjasti viime vuosina ja päätimmekin Katin kanssa tehdä sivuston, josta löytyy yhdestä paikasta perustietoja tästä rodusta. Käyhän ihmeessä kurkkaamassa sivut läpi https://kainkoirat.fi/.

19.06.2017


Kävin viikonloppuna pikavisiitillä pääkaupunkiseudulla ja morjestamassa niin Akalia, Jakua ja Jaffaa. Akalilla oli ihanan söpö pieni vauvavatsa jo hieman näkyvissä <3. Hellyttävintä oli minusta se, että heti kun Akali näki minut niin se alkoi vikistä jännällä äänellä, jota se ei ole minulle aikaisemmin tehnyt, ihan kuin se olisi halunnut kertoa minulle ”salaisuudestaan”. Pusuilta ei vältytty, kun Katilla oli myös tyttöjen koirat käymässä eli yhteensä viisi koiraa kilpaili huomiostani : D. Samanlainen vastaanotto oli myös Jakun ja Jaffan luokse mentäessä, tuntui ettei herrat pysyneet sitten yhtään paikoillaan ja varsinkin Jaffa oli innokas pusuttelija ja Jaku taas yritti varastaa korvikseni :D. En kyllä malta odottaa, että Jaffan kanssa pääsee kehään jossain vaiheessa. On se vaan niin upea pakkaus kaikin puolin. Olen muuten tehnyt kennelin Facebook-sivuille oman kansion tulevalle pentueelle, jonne lisäilen kuvia niin vanhemmista kuin pennuista. Tämä pentue tulee olemaan Suomi 100-pentue ja täten poikkeaa hieman aikaisemmasta Japanin mytologia-teemasta.


31.05.2017

Kevät keikkuen tulevi
lumipenkat pehmitellen
tuulen lempeän keralla
sadepilvetkin mukana.
Kevät keikkuen tulevi
antaa kukkaset kedolle
kutsuu linnut laulamahan
saapi lapset nauramahan
tuopi tuulien tohinan
korpeen kuusen kuiskehia.
Kevät keikkuen tulevi
kori täynnä pensseleitä
väripurkkeja rutosti
kasvun tarpeet kainalossa
kaikki parhaimmat tavarat
kesää varten varmistettu.


En kyllä tiedä itkeä vai nauraa näille Suomen keleille tällä hetkellä. Koiriakaan ei tunnu tuo säiden jatkuva vaihtelu kauheasti innostavan lenkille. Olimme äitienpäivä viikonlopun Kolilla mökkeilemässä ja siellä oli kyllä ihan täysi talvi päällä. Lauantaina satoi lunta niin, että maa meni ihan valkoiseksi. Keväisen talvisella Kolin retkellämme kävimme ihastelemassa jäistä Tarhapuroa ja valloitimme Mäkrällä. Kolin reissua tammikuussa suunnitellessamme kuvittelimme, että Mäkrälle päästäisiin kesäreittiä pitkin ja, että lunta ei olisi paljoakaan. Toisin kävi ja vielä viikolla jännitettiin päästäänkö Mäkrälle ollenkaan ilman lumikenkiä. Kuitenkin latupohjat olivat aamusta vielä niin hyvässä kunnossa, että niitä pitkin pääsi sujuvasti ja vaivattomasti huipulle. Nousu huipulle ei ollut näin talviolosuhteissa yhtä rankka kuin syksyllä polkua pitkin. Tai sitten oma kunto on tässä 1,5 vuoden aikana vain kohonnut : D. Koirat nauttivat, kun pääsivät pitkästä aikaa kunnon metsäretkelle. Latupohja oli hyvässä kunnossa, vaikka välistä kulkikin soiden poikki, jotka olivat jo osittain sulana. Onneksi nämä kohdat päästiin kiertämään kuivin jaloin. Maisemat olivat taas kertaalleen häikäisevät. Iltapäivästä lumi olikin jo hieman sohjoontunut, mutta ei vielä pahasti. Kolin reissun jälkeen intouduttiin myös käymään Suovu-Palosella. Upea paikka ja kuinka lähellä meitä! Jätimme auton Suovun parkkipaikalle, josta suuntasimme kohti Lammasjärveä, jossa pidimme ensimmäisen tauon. Lammasjärveltä suuntasimme kohti Myllykoskea ja siitä Sahinjoen vartta pitkin Vanhansahansaarelle. Kiitos minun mahtavan kartan lukutaidon kävimme sitten kiertämässä Vanhansahansaaren kokonaan ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa kohti Ryönänkosken laavua. Viimeinen viitisen kilometriä talsittiinkin sitten kesän ensimmäisissä helteissä ihan autoteitä pitkin, joka oli hieman tylsää. Kuvia reissusta löytyy kennelin Facebook-sivuilta.
Miyan toinen näyttely oli sunnuntaina 14.05 Lahdessa, josta tuloksena EH. Tuomarina oli norjalainen Börge Espeland ja tässä vielä arvostelu
” Bitch of very good type. 1,5 years old, could have been more developed in substance & power. Nicely shaped head with balanced muzzle to skull. Well placed ears. Nice neck. Chest should be more developed to straighten front legs. A bit open in elbows. Nice topline and underline. Raises over the loins and falls in croup. Still nice tailset & tail. Would like some more bone. Nice coat & colour. Front needs to improve. Quite short in steps. “



06.05.2017


Ifen leikkauksesta on nyt kulunut reilu kuukausi ja täytyy sanoa, että tytön paraneminen oli huiman nopea! Ife oli totaalilevossa kolmisen päivää leikkauksen jälkeen, jonka jälkeen jo halusi lähteä aamulenkeille mukaan. Iltalenkille en sitä ensimmäiseen viikkoon ottanut ja Nuuk sai näin nauttia kahden keskeisestä ajasta kanssani. Lepojakson aikana myös Ife sai oman osansa kahden keskeisestä ajasta kanssani :). Ifellä oli käytössä puhallettava kauluri, jonka pito sujui parin viikon ajan ilman suurempia ongelmia. Toisen viikon jälkeen oli muutamana päivänä saanut kaulurin itseltään pois, mutta haavaan se ei osoittanut suurempaa kiinnostusta oikeastaan koko aikana ja hyvä niin. Tikit poistin itse 11 päivää leikkauksen jälkeen. Nyt Ifellä onkin sitten riittänyt virtaa ja kiusaa Nuukkia entiseen tapaan.
Nuukin kanssa pistäydyttiin tuossa kotinäyttelyssä 8.4 ja huolimatta omasta jännityksestä viedä koirani näytille suuresti arvostamalleni Marja Talvitielle, Nuuk suoriutui mallikkaasti. Arvostelu oli lyhyt ja ytimekäs ja tuloksena ROP. Meillä oli paikalla myös harjoitusarvostelija, joten oltiin ”erikoistarkkailun” alla. Päälimmäisenä mieleen jäi tuomarin ensimmäinen kommentti koirasta ”Tämä on ylivertaisesti voimakkain kai, jonka olen koskaan nähnyt.”. Ryhmäkehässä käytiin sitten vain näyttäytymässä. Tässä vielä arvostelu: ”Erinomainen voimakas pää. Riittävät kulmaukset. Hyvä ylälinja ja erinomainen häntä. Tiheä karva. Tyypilliset liikkeet.”

Pääsiäinen vietettiin perheen kesken Kiuruvedellä ja koiria odottikin siellä pieni yllätys. KISSANPENTU! Pentu ei siis ollut minun vaan äitini. Tiesin kyllä jo etukäteen ettei itselleni tämän uuden tulokkaan kohtaaminen tule olemaan mitenkään helppoa, muistot Rommista ja Mandista ovat silti vielä kovin tuoreet. Itkuhan siinä pääsi, kun Rampen syliini sain. Koirat kävivät innoissaan nuuhkaisemassa uutta lauman jäsentä, mutta antoivat sille tilaa, kun Rampea näytti hieman pelottavan uudet koirat. Alkujärkytyksen jälkeen Rampe havaitsi Ifen heiluvan hännän olevan oiva lelu. Täytyy vain ihailla miten rohkea kissanpentu ja miten hienosti omat koirat antoivat pennulle tilaa tutustua itse, omaan tahtiin koiriini. Vein Rampelle kaikki Rommin vanhat lelut ja kiipeilypuut, koska meillä niille ei käyttöä ole. Itkin taas valtoimenaan, kun kasasin kiipeilypuuta ja Nuuk tuli siihen sitten lohduttamaan. Molemmat koirat kävivät haistelemassa leluja ja kiipeilypuuta ja minusta niiden ilmeistä ja silmistä näki, että heidänkin mieliinsä palasi Rommi. Elämän täytyy kuitenkin jatkua, vaikka rankkaa tekee ja lelut ovat nyt uusiokäytössä Remu-Rampella.
Sijoitusnartullani Miyalla oli vappuna ensimmäinen virallinen näyttely Lahdessa. Tuomarina oli Erika Häkkinen ja tuloksena Mimille hienosti ROP ja ensimmäinen serti. Arvostelu oli huikean hieno; ”Ihastuttava nuori narttu, jolla hyvät rungon mittasuhteet. Hyvän mallinen pää, kauniit tummat silmät & kaunis itämainen ilme. Alaleuka saisi olla hieman vahvempi. Purenta OK. Hyvät korvat. Ikäisekseen hyvin kehittynyt runko. Hieman pitkä lanneosa. Kokoon sopiva luusto. Niukat mutta tasapainoiset kulmaukset. Eturinta saa vielä täyttyä. Hyvät käpälät. Liikkuu hyvällä joustolla & askelpituudella, toisinaan hieman korkealla etuaskeleella. Hyvä häntä & hännän kiinnitys. Hyvä karva & väri. Lupaava nuori koira. Miellyttävä ystävällinen käytös. Erittäin hyvin!” Kiitos Juho ja Riina Miyan hyvästä hoidosta!

Meillä seuraava näyttely on sitten Suomen Seurakoira Ry:n järjestämä erikoisnäyttely Nastolassa 9.7, jonne ilmoitan molemmat koirat ja Ifekin pääsee jo veteraaneihin. Toivottavasti kehässä nähdään runsaasti edustajia kaikista japanilaisista roduista :)!


24.03.2017


Hengissä vielä ollaan, vaikka meistä ei olekaan pitkään aikaan kuulunut mitään :D! Akalin juoksuja odotellaan alkaviksi tässä keväällä, jonka jälkeen suuntaamme sitten kosioreissulle Ruotsiin. Tarkoituksena olisi samalla reissulla käydä moikkaamassa Nuukin poikaa ja katsomassa minkälainen äijä siellä on kasvanut. Akali kävi uusinta terveystarkastuksessa 15.03 ja polvet oli edelleen 0/0, silmät OK ja myös sydänkuuntelu oli OK. Viimeksi tänä aamuna sain tietooni, että Yhdysvalloissa yhdellä Japanin tuonnilla on havaittu sydämen sivuääniä, jonka takia koira jää pois jalostuksesta. Pelottaa ihan ajatella kuinka paljon rodussa loppupelissä on näitä sairaita yksilöitä, mutta niitä ei vain tutkita.
Ifelle on varattu sterilointi aika ensi viikoksi ja toivottavasti kaikki menee hyvin ja Ife parantuu nopeasti. Keväälle on suunniteltu vain yksi näyttely, joka on Kuopiossa 8.4, muuten kevät menee koirien kanssa tutustuessa Savon alueen ulkoilualueisiin. Niin ja reissu rakkaalle Kolille on myös varattu jo tammikuussa <3.


14.02.2017


Vuosien odotus palkittiin viime viikon torstaina, kun kainkoiran päivitetty rotumääritelmä vihdoin ja viimein julkaistiin englanniksi. Kaikkihan lähti siis liikkeelle jo syksyllä 2011, kun mittailin Nuukkia ennen Messaria ja totesin sen olevan rotumääritelmän alamitan alla. Paniikkia rupesi jo hieman pukkaamaan ja päätin käydä tarkistamassa Japanin kennelliton sivuilta kaille asetetut mitat. Hämmästys oli melkoinen, kun siellä oli annetu eri mitat kuin FCI:n sivuilla, kuitenkin rodun kotimaa on alun perin laatimansa rotumääritelmät lähettänyt FCI:lle. Olin asian tiimoilta yhteydessä Shigeru Katoon, joka otti asian hoitaakseen Japanin päässä. Kävi ilmi, että virheitä niin koossa kuin väreissä oli muillakin japanilaisilla roduilla kuten shikokulla. Kain kokoa oli alun perin laskettu NIPPO:n kain kasvattajien pyynnöstä, koska harva kai ylsi vaadittuihin mittoihin kehissä. Ja kuten maailmanvoittajassa huomattiin, niin japanilaiset tuomarit helposti alentavat laatuarvostelua, jos koira ei ole oikean kokoinen. Lopulta Japanin Kennelliitto tarkasti ja päivitti hokkaidon, kain, kishun, shiban ja shikokun rotumääritelmän vastaamaan ”nykypäivää”. Olihan kainkin rotumääritelmä vuodelta 1984, joten päivitys lienee ihan aiheellinen. Suurimmat muutokset koskevat kain kokoa, joka uroksilla on nyt 50 cm ± 3 cm ja nartuilla 45 cm ± 3 cm. Myös nartuille sallitaan hieman pidempi runko kuin uroksille. Muutamia täsmennyksiä myös takakulmauksiin ja välikämmeniin tuli, jotka tosin ovat olleet jo vuonna 2012 kennelliiton suomennetussa rotumääritelmässä.


22.12


Vuosi lähenee loppuaan ja vuoden viimeinen näyttelykin tuli taputeltua hyvillä tuloksilla. Vuoden isoimmat skabat erikoisnäyttelyn jälkeen käytiin siis Helsingin messukeskuksessa 10.–11.12. Lauantaina Helsingin Voittajassa meillä oli tuomarina Perttu Ståhlberg, joka kohteli äärimmäisen ihanasti koiria ja oli muutenkin perusteltu arvosteluissaan. Nuuk oli yksin valioluokassa ja sai ERI1 ja SA:n. Paras uros luokassa Nuuk jäi perustellusti toiseksi kulmauksillaan eli lopullinen tulos oli PU2 vara-CACIB:n kera. Maya oli myös ainut valioluokan narttu ja lopulta VSP eli pokkasi itselleen Helsinki Winner 2016-tittelin. Sunnuntaina Voittajassa meillä oli tuomarina Merja Ylhäinen. Tällä kertaa Nuuk ja Maya vaihtoivat osia ja tavallaan jokainen sai jotakin eli lopulta Nuuk oli VSP ja Maya PN2. Näin Nuukin nimen eteen saatiin yksi titteli lisää eli Voittaja 2016. Tänä vuonna takana 11 näyttelyä ja kolme uutta titteliä, erikoisnäyttelyn voitto ja ryhmässä jatkoon pääsy Kangasniemellä; tähän on hyvä päättää näyttelyvuosi 2016. Nuukista näki sunnuntaina kehässä, että nyt on tauon paikka ja se tekee varmasti hyvää meille kaikille tämän vuoden jälkeen. Muutto, uusi työ ja Rommin katoaminen ovat tehneet vuodesta rankan monella tapaa meidän koko laumalle. On tämä vuosi tuonut paljon hyvääkin, josta päällimmäisenä voisin mainita uudet tuttavuudet koirapuolelta niin Suomessa kuin Pohjoismaissa. Lisäksi tammikuussa pääsin tapaamaan oikeata ”kai-gurua”, kun Brad Anderson oli käymässä Suomessa. Kiitos Riina, ilman sinua ja sinun ystävyyttäsi tämä ei olisi ollut mahdollista!
Rommin katoaminen on monessa suhteessa muuttanut asioita omassa elämässä. Lemmikkejä on meillä aina ollut ja niitä on jo alkanut tavallaan pitää itsestäänselvyytenä. Myönnän, että meidän elämä on tähän asti ollut aika pitkälle vain suorittamista. Aamu alkaa lenkillä, käyn päivän töissä, lenkille, syönti ja sen jälkeen TV:n katsomista ja nukkumaan. Ja seuraavana päivänä sama rumba alkaa alusta. Yhden perheenjäsenen äkillinen menettäminen sai minut miettimään lemmikkien todellista merkitystä ja niiden tuomaa seuraa ja eräänlaista viihdettä elämään, koskaan ei voi tietää milloin yhteinen aikamme on tullut täyteen. Olen alkanut pitää koirien kanssa enemmän hellyys/makupala/leikki/touhuamishetkiä ja töistä tullessa ennen lenkille lähtöä pidetään kunnon rapsuttelusessio, josta saan osani takaisin koirien pusuilla. Rommi oli meillä yleensä se kuka iltaisin käpertyi viereeni sohvalle nukkumaan, nyt sen paikan on ottanut Ife. Syksyllä käytiin myös meille hurja määrä näyttelyitä lyhyessä ajassa, elokuusta joulukuuhun kertyi seitsemän näyttelykertaa. Näyttelyitä olen harrastunut aktiivisesti vuodesta 2004 ja totta kai päämääränä on aina ollut se voitto ja harmittanut on, jos sitä roppia tahi vsp:tä ei ole kotiin tullut. Nyt kun on joutunut miettimään mikä todella on sen lemmikin merkitys ja kysynyt itseltäni pariinkin otteeseen miksi näyttelyissä käyn niin voiton ja titteleiden tavoittelu on jäänyt toisarvoiseksi. Näyttelyissä olen tänä vuonna päässyt tapaamaan ihan mahtavia uusia tyyppejä ja ennen kaikkea viettämään aikaa koirani ja ystävien kanssa. Oma stressaus näyttelyistä on loppunut ja se on näkynyt koirassa leikkisyytenä ja rentoutena kehässä. Jos koira on antanut parhaansa ja käyttäytynyt hyvin, niin sehän on kaikin puolin nappiin mennyt suoritus. Entä sitten, jos tuomarin mielestä toinen koira on ollut sitä parempi sinä päivänä? Jokainen arvostelu on sen hetken tuomarin tulkinta rotumääritelmästä ja jokainen koira oman perheensä tähti tai ainakin pitäisi olla.
Pentusuunnitelmista sen verran, että olen jutellut Kain omistajien kanssa ja päätin ajaa Ruotsiin astuttamaan Akalin seuraavasta juoksusta. Mette ja hänen äitinsä tulevat meitä sitten Norjasta vastaan. Minusta on upeata, että meillä on näin mahtavaa yhteispohjoismaista kasvatustoimintaa! Ife täyttää 29.12 8 vuotta! Mihin tämä aika on oikein mennyt? On tässä tullut useampaan kertaan mietittyä, kun rotua on Suomessa jo aika paljon, että olisiko Suomeen koskaan rotu löytänyt ilman että olisin tänne ensimmäiset yksilöt tuonut ja käynyt läpi rekisteröintirumbat ja ns. raivannut rodulle tien tänne. Tuskin rotu tässä mittakaavassa täällä olisi ilman minua ja vuosien työtä. Se työ rodun parissa ei suinkaan alkanut Ifen tänne tulosta vaan jo vuodesta 2005, jolloin ensimmäistä kertaa rotuun tutustuin. Olin odotuslistalla lähemmäs kaksi vuotta, jonka jälkeen piti selvittää rekisteröintiasioita, mihin yhdistykseen rotu Suomessa kuuluu, ollut perustamassa japanilaisten rotujen yhdistystä Suomessa jne.. Töitä olen rodun eteen Suomessa ja Euroopassa siis tehnyt silti välistä on tullut kuultua ”kyliltä” kuinka toisaalla kerrotaan toista tarinaa kuka on Suomeen ensimmäiset kait tuonut ja pentueen maailmalle saattanut. Aika absurdia väittää jotakin sellaista, joka on helposti Koiranetistä tarkistettavissa... Ensi vuonna minulla on taas ihan ihka oikeat lomat ja lomaviikoille olenkin jo suunnitellut kaikenlaista mm. Norjan ja Ruotsin matkaa, jossa yhdistyy näyttelyt ja patikointi. Lisäksi toiveissa olisi ensi vuonna päästä kiertämään enemmän Suomenkin kansallispuistoja ja luontopolkuja. Tämä vuosi jäi aika tyngäksi patikointien osalta.
Hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2017!


25.11


Syksy alkaa pikku hiljaa kääntyä talveksi, vaikka vesisateet uhkaavatkin sulattaa kauniin ensilumen. Tämä syksy oli kaikin puolin rankka. Meillä oli syys-lokakuun ajan loukutusoperaatio yhden talon pihapiirissä, jonne oli ilmestynyt Rommin näköinen raidallinen kissa. Useampi viikko elettiin suuressa toivossa, että kissa todellakin olisi Rommi. Kun kissasta viimein saatiin konkreettinen näköhavainto, kävi selväksi ettei kissa valitettavasti ollutkaan Rommi. Ilmeisesti kissa oli jonkun kesämökkiläisen, koska näyttäytyi lähes aina viikonloppuisin ja harvakseltaan. Loukutusoperaation päätyttyä minun on pikku hiljaa pitänyt alkaa luopua toivosta ja päästää irti. Ja koska vastoinkäymisten määrä ei koskaan voi olla vakio, niin Akalinkin keinosiemennys meni mönkään.
Sitten vähän iloisempiin asioihin; käytiin marraskuun alussa heittämässä omalla japsiporukalla lenkki Tanskassa näyttelyissä, siis omalla autolla taas kertalleen. Tanskan Herningissä järjestettiin marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna Tanskan ja Pohjoismaiden Voittaja 2016 näyttelyt. Haaveina oli totta kai tuoda tuliaisina molemmat tittelit sekä Tanskan muotovaliot kotiin Savoon. Molempiin näyttelyihin oli ilmoitettu huikeat 7 kainkoiraa ja osallistujia kaikista Pohjoismaista Islantia lukuun ottamatta, tosin ei sieltä taida edes rodun edustajia löytyä. Meiltä matkaan lähti Maya ja Nuuk. Lähdettiin Katin kanssa matkaan täältä Savosta myöhään keskiviikkoiltana kohti Turun satamaan. Kummatkin taisi vasta matkan alkaessa tajuta, että sinne Herningiin toden totta tulee aika paljon matkaa. Itselle täältä Kuopiosta kilometrejä yhtään suuntaan tuli lähemmäs 1800 km. Yöllisestä ajokelistä huolimatta oltiin Turun satamassa hyvissä ajoin ja päästiin melkein ensimmäisten joukossa laivaan. Laivassa sitten tavattiin meidän matkaseurue, josta jatkettiin matkaa yhtä matkaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun piti ottaa koirat mukaan hyttiin. Itseäni vähän jännitti miten Nuuk laivassa ja hytissä pärjää, mutta turhaa jännitin. Laiva pysähtyi Ahvenanmaalla ja samalla käytiin Nuukin kanssa kannella vähän katselemassa maisemia ja vilkaisemassa koirien ”hiekkalaatikko”. Maalaispojalle se muovinen kusiputka oli alkuun aikamoinen järkytys, mutta kyllähän siihen sitten maltettiin tarpeet tehdä. Tukholman satamaan saavuttiin illalla, josta seurueemme matka jatkui kohti Jönköping:ä. Kati ajoi urheasti ensimmäisen pätkän, joka siis tarkoitti ajoa ruuhka-aikaan E4:lla. Itse vain seurasin vierestä kauhistuneena sitä liikenteen määrää. Ajamisestahan teki haastavampaa myös se, että meidän piti seurata Merjan ja Riinan autoa, että löydettäisiin mökille perille :D. Liikenne hiljeni hieman etelään päin mentäessä ja mökille päästiin iltamyöhällä. Tuotiin ilmeisesti Suomesta sateet mukanamme ja perjantai-aamuna maa olikin herätessämme valkoisena. Majoituimme Rosenlundin luonnonsuojelualueella, jossa sijaitsee Ruotsin tunnetuimmat jääkauden aikaiset pengereet. Aamulenkillä Riinan ja koirien kanssa käytiin kävelemässä näillä pengereillä ja kyllähän sieltä aikamoinen pudotus sinne Vätterniin oli. Upea paikka, vaikka sää ei suosinut, ehkäpä ensi kesänä siellä kävisi pidempään oleskelemassa. Loskasäässä ja räntäsateessa matkamme jatkui sitten puuduttavana eteenpäin kohti etelää. Etelässä räntäsade muuttui erittäin rankaksi vesisateeksi, jonka takia Juutinrauman- ja Ison-Beltin siltojen näkymistä oli hieman hankala nauttia. Mutta olihan se hieno kokemus ajaa silloilla. Kööpenhaminan ruuhkat olivat taas jotain ihan omaa luokkaansa mihin Savon tytöt ovat tottuneet. Muutenkin teillä oli todella paljon liikennettä ja tuntui, etteivät liikennevirrat vähene vaikka suurkaupungit ohitettiin. Syy liikennemääriin tosin selvisi, kun tanskalaiset ystävämme kertoivat, että marraskuun ensimmäisenä perjantaina Tanskassa vietetään ”J-dag”-päivää, jolloin panimot julkaiset omat sen vuoden jouluoluensa ja päivä on kuulemma yleisesti monella vapaapäivä. Tanskan hullusta liikennekulttuurista, rankoista vesisateista ja pienestä navigaattorin ohjausvirheestä huolimatta löysimme viimein perille mökille.
Tanskan näyttelyt eroavat Suomen näyttelystä jonkin verran. Suurimpana erona nyt voisin mainita sen, että näyttelypaikalla tulee olla 08:30. Aikatauluissa kerrotaan vain mihin aikaan kehässä arvostelu alkaa, monesko koirasi on kehässä ja montako koiraa tuomari arviolta arvostelee tunnissa. Näyttelynjärjestäjät eivät ihan olleet varautuneet pysäköintijärjestelyillä suureen osallistujamäärään (molemmille päiville koiria ilmoitettu yli 6000 koiraa ja käytössä vain yksi parkkipaikka), mutta onneksi olimme itse ajoissa liikenteessä ja vältimme pahimmat ruuhkat (viisi minuuttia myöhemmin liikenne oli ruuhkautunut yli puolen kilometrin matkalta). Suomalaisten näyttelyiden järjestelmällisyyteen tottuneelle tanskalaisten leväperäisyys meinasi nostattaa verenpainetta; liikenteenohjausta ei ollut ja porukka parkkeerasi autoja miten sattuu, porteilla oli kauhea ruuhka, koska samalla portilla otettiin vastaan koirat ja yleisö ja kaikkien koirien numerolaput tarkistettiin. Kun hieman löysäsi pipoa, niin tuostakin selvittiin kunnialla läpi ja päästiin meidän halliin. Kehät olivat isot ja saimme porukkamme häkit lähelle kehää. Myöhemmin meidän leiriimme liittyi myös norjalainen kai-kasvattaja Mette Vedal äitinsä ja koiriensa kanssa. Oli hauska tavata Nuukin poika Renji (Besmiras Renji) ja Renjin emä Beauty (Sankt Xandors Kuro Kana). Renji oli kyllä niin kesken kasvuinen kuin olla ja voi :D. Myöhemmin paikalle tuli myös yksi tanskalainen kain ja kishun omistaja Patricia. Tuomarina lauantaina kaikille japanilaisille roduille oli ruotsalainen Zorica Salijevic. Akitat aloittivat kehän ja Suomeen tuli heti junioriuroksissa Tanskan juniorivoittaja 2016- titteli, kun Riinan Tomo (Chiya Go Sakura No Sono) oli paras junioriuros. Myös Riinan molemmat shikokut (Supassion’s Aimi Sadakon ”Sadako” ja Katana Go Shibukawa Katou Kensha ”Souta”, yhteisomistuksessa Jenni Pirisen kanssa) saivat Tanskan Voittaja 2016-tittelit. Kishuissa ja hokkaidoissa tittelit tulivat myös Suomeen. Kait olivat kehässä hokkaidojen jälkeen. Renji oli ilmoitettu junioriluokkaan, jossa sitä vastassa oli ruotsalainen uros (Milstolpen's Holger). Renjiin verrattuna uros oli jo hyvin valmis joka suhteessa, tosin onhan se Renjiä 5 kk vanhempi. Ruotsalainen uros sai ERI1 ja SA:n, joten siitä tuli samalla Tanskan Juniorivoittaja 2016, Renji sai erittäin hyvän. Tuomari kaipasi vähän kaikkea lisää pojalle. Valiouroksissa oli vastakkain Nuuk ja tanskalainen uros Shinkou Go Kai Ryuosow. Nuuk voitti luokkansa ja sai myös SA:n, myös tanskalainen sai erinomaisen mutta ei SA:ta. Paras uros kehässsä oli vastakkain ruotsalainen junioriuros ja Nuuk. Vaikka Nuuk arvostelussaan saikin kehuja hyvästä kehäkäyttäytymisestä niin jostain syystä Nuuk päätti alkaa vähän isotella edellä juoksevalle urokselle, joten oikeutetusti tuomari laittoi paremmin käyttäytyvän junnun ykköseksi, joka sai samalla sertin ja oli Tanskan Voittaja 2016. Nuuk sai kuitenkin CACIB:n ja näin ollen sillä on kasassa neljä CACIB:a kolmesta maasta eli siitä tuli kansainvälinen muotovalio, vaikka FCI ei sitä viralliseksi vahvistakaan. Kaikki kolme narttua kilpailivat valioluokassa, joten Mayan ei yksin kehässä tarvinnut olla. Kaikki nartut saivat erinomaiset ja lopulta Maya oli paras narttu ja ainoa nartuista joka sai SA:n. Tämä siis merkitsi sitä, että Maya sai sertin ja valmistui Tanskan muotovalioksi ja Tanskan Voittajaksi 2016. CACIB:n myötä Mayasta tuli myös kansainvälinen muotovalio. Lopulta Maya vei koko potin ollen ROP. Kokoomakehät olivat erillisessä hallissa, joka oli aikamoinen sumppu ja melkoinen kokemus ainakin itselle. Suomalaiset harvinaiset japanilaiset edustivat upeasti ryhmäkehässä, vaikka menestystä sieltä ei tullutkaan. Ryhmäkehien jälkeen suuntasimme välittömästä takaisin kohti mökkiä, koska meillä oli sovittu yhteispohjoismainen illallinen Herning:ssä. Meitä olikin koolla kiva porukka niin Suomesta, Norjasta kuin Tanskasta. Paikalle oli myös kutsuttu Ruotsista kai-kasvattaja, mutta he eivät päässeet paikalle. Ilta oli oikein mukava ja seuraava tapaaminen sovittiin alustavasti ensi vuoden Pohjoismaiden voittajan yhteyteen Suomeen.
Sunnuntaina japanilaiset rodut oli valitettavasti ripoteltu eri halleihin, joten meidän seurueen piti hajaantua jokainen omalle tahollensa. Kailla tuomarina oli Peter Harsanyi Unkarista ja kehässä samat koirat kuin lauantaina. Pohjoismaiden juniorivoittaja 2016-tittelin sai Milstolpen's Holger, Renji sai junioriluokassa erinomaisen ilman SA:ta. Nuuk voitti taas luokkansa ja lopulta tuomari sijoitti Nuukin myös parhaaksi urokseksi. Täten Nuuk siis sai sertin ja valmistui Tanskan muotovalioksi ja siitä tuli Pohjoismaiden Voittaja 2016. Kaikki nartut saivat erinomaisen SA:lla ja tästä ryhmästä Maya jäi tällä kertaa kolmanneksi parhaaksi. Tuomari tykkäsi selvästi massakkaammista yksilöistä. Nartuissa Pohjoismaden voittajaksi tuli siis tanskalainen O'ikon Utsukushii Tora Yuri ja PN2 ruotsalainen Sankt Xandors Mika. ROP-VSP valinnassa saatiin juosta useampikin kierros ja lopulta tuomari valitsi Nuukin ROP:ksi. Kaiken kaikkiaan siis hienosti meni meidän reissu, vaikka totta kai molemmat tittelit olisi kelvannut Suomeen kummallekin koiralle :D. Kotiin viemisiksi saatiin lopulta kainkoirissa 2 x Tanskan muotovalio, 2 x epävirallinen kansainvälinen muotovalio, 1 x Tanskan ja Pohjoismaiden voittajat 2016. Olin jo lauantaina kokoomakehät nähdessäni päättänyt, että jos Nuuk on sunnuntaina ROP niin ryhmiin emme jää. Kuvien oton jälkeen pääsimme vielä tapaamaan tanskalaisen kain Nishikon omistajineen. Tanskalaisten kainkoirien koko tuli kyllä itselle täytenä yllätyksenä miten pieniä ne olivat, Maya oli suurin narttu kehässä ja sekin on juuri tämän hetkisen standardin alarajalla (HUOM! kunhan FCI päivittää standardin niin ihannekoko nartuilla on 45 cm, kun se tällä hetkellä on 48 cm). Tapasimme vielä Metten ja Benten ennen kuin lähdimme tahoillamme ajamaan kohti Ruotsia ja sovimme, että seuraavaan tapaamiseen ei saa mennä näin pitkää aikaa :). Alustavasti olenkin lähdössä kesälomalle Norjaan koirien kanssa ja tietysti omalla autolla :D. Majoituimme maatilamatkailussa Ruotsin Höllvikenissä, jossa riitti koirille ihmeteltävää alpakoista vuohiin. Maanantaiaamuna matkamme jatkui kohti Tukholman satamaa. Monen autossa istutun tunniin ja satojen kilometrien jälkeen vihdoin ja viimein saavuimme kotiin tiistai-iltapäivänä Nuukin kanssa. Ife oli hieman loukkaantunut, kun oltiin oltu reissu ilman sitä, mutta keskiviikkoon mennessä oli jo hieman laantunut.
Kaiken kaikkiaan Tanskan matka oli meidän porukalla erittäin onnistunut. Uusia Tanskan muotovalioita neljä kappaletta (Nuuk, Maya, akita Tomo kunhan valmistuu FI MVA:ksi ja shikoku Sadako), Tanskan juniori voittaja 2016 (Tomo), Tanskan Voittajia 2016 kolme kappaletta (Maya, Merjan estrelanvuoristokoira Reiska ja Riinan Sadako), Pohjoismaiden Voittajia kaksi (Nuuk ja Reiska). Ainut ”tuplavoittaja” meidän porukasta oli siis Merjan Reiska aka Li’L Folks Daimler.
Marraskuu on mennyt meillä koirien kanssa muutenkin aikalailla reissun päällä. Käytiin mm. Iisalmessa koirien kanssa joukkoterveystarkastuksessa. Ifeltähän löytyi edellisessä tarkistuksessa vasemmasta silmästä pieni arpi, joka saattoi olla alkavaa korneadystrofiaa. Hieman pelokkaina siis tarkastukseen mentiin. Molemmilta katsottiin silmät, jotka olivat kummallakin terveet ja Ifen arpikin oli hävinnyt. ”Uutuutena” molemmilta kuunneltiin myös sydämet, joissa ei havaittu sivuääniä. Myös Nuukin polvet tarkistettiin, jotka olivat 0/0. Hieno homma siis :).
Loppuvuodeksi meillä ei ole ihmeempiä suunnitelmia. Kahden viikon päästä lähdetään Messariin, johon oli ilmoitettu vain viisi kainkoiraa per päivä. Ife lähtee vain turisteilemaan, mutta Nuukin ilmoitin molemmille päiville. Tulkaahan moikkaamaan lauantaina kehälle 79 ja sunnuntaina 67. Olemme molempina päivinä kehässä noin 11:30 eli paikalla jo hyvissä ajoin aamulla.


04.10


Toivoin todella, että minulla olisi tähän jotakin positiivista kirjoitettavaa. Valitettavasti Akali ultrattiin tyhjäksi ja Rommia ei ole edelleenkään löytynyt.


09.09


Kesä on pikkuhiljaa väistynyt syksyn tieltä ja päivät pidentyneet. Loppukesä oli meidän laumassa synkkää aikaa. En tiedä miten tämän pukisi sanoiksi, mieli on maassa ja monet itkut itketty. Meidän Facebook:n sivuja seuraavat jo tietävätkin, että Rommi hävisi heinäkuun lopussa kesämökiltämme Pielavedeltä äitinsä kanssa jäljettömiin. Rommihan siis lähti kesäkuun alussa äitilleni ”kesäpojaksi” ja sen oli tarkoitus tulla takaisin elokuun alussa. Kohtalo ja luonto kuitenkin päättivät toisin, vain viikkoa ennen kotiinpaluuta. Ikävä on kova ja itken jo pelkästään tätä kirjoittaessa (kokonaisuudessaan rustasin tätä kirjoitusta kasaan kolme päivää, koska itkun takia en tätä kerralla saanut kasaan). Ollaan koirien kanssa pariin otteeseen käyty kissoja etsimässä mökkimme lähialueilta tuloksetta. Arkea ja elämää on pitänyt kuitenkin koettaa pyörittää kaiken surun ja epätietoisuuden keskellä. Rommin lelut, kiipeily- ja raapimapuut, nukkumapaikat, hiekka-astiat, ruuat ja ruokakupit olen visusti piilottanut varastoon, koska en kestä katsoa niitä itkemättä. Ife käy edelleen joka aamulenkin jälkeen heittämässä Rommin herätys kierroksen sohvalla, jonka jälkeen alkaa lohduton vinkuminen. Viimeiset kuusi viikkoa ovat siis olleet aika raskasta aikaa meillä. Tällaisina aikoina muistuu mieleen miksi koira on ihmisen paras ystävä, en usko että olisin jaksanut tätä aikaa yksin ilman koiria. He ovat lohduttaneet ja ilahduttaneet, kun olen sitä eniten tarvinnut. Olemme olleet toinen toistemme tukena, kun sitä tarvitsemme. Vaikeina hetkinä Nuuk tulee kuivaamaan (lue: nuolemaan) kyyneleeni ja Ife käpertyy sohvalla viereeni rapsutettavaksi. Kotona olo on ollut välistä ahdistavaa, koska tuntuu, että jokaisesta asiasta mitä teen tulee mieleen Rommi on se sitten aamukahvin juonti (Rommilla oli tapana tulla olkapäille nukkumaan, kun join aamukahvia), vetolaatikon avaaminen (Rommi hyökkäsi aina avattuun laatikkoon nukkumaan) tai pyykin levitys (Rommi varasti pyykkitelineen metallilangat, jotka pitivät telineen nätisti kasattuna ettei se levinnyt säilytyksessä). Koirien kanssa on sitten vietetty runsaasti aikaa lenkkipoluilla ja metsässä sienessä. Ifestä on tullut varsin oiva itseoppinut sienikoira, se on johdattanut minut pariinkin otteeseen mahtaville mustatorvisieni ja suppilovahvero paikoille. En ole eläissäni nähnyt suppilovahveroita, mutta täältä niitä löysimme ”maistiaispalat”.
Viime viikonloppuna käytiin myös kiertämässä Niittylahden luontopolku. Kiersimme Tonkkurinmäen, Mustamäen ja kävimme näkötornissa. Matkaa näille yhdistetyille reiteille kertyi noin 12,5 km ja matkaa tuli extraa noin pari kilometriä, kun joku ei huomannut metsänsiimeksessä ollutta merkkiä ja talsittiin takaisin autolle tietä pitkin ja sieltä vasta sitten näkötornille :D. Ilma oli aivan mahtava, joten mikäs siinä auringoisen syksyisessä säässä metsässä patikoidessa. Ostin Nuukille käytettynä Kurgon repun ja se oli nyt ensimmäistä kertaa kokeilussa ja reissu reppu selässä meni erittäin hyvin. Alkuun Nuuk hieman mulkoili minua, että minkä ihmeen se mamma nyt mulle taas puki, mutta kohta mentiin jo innolla eteenpäin ja koko selässä ollut reppu tuntui unohtuvan. Syksyllä oli tarkoitus kiertää muitakin lähialueiden patikointireittejä ja toivottavasti jossakin vaiheessa päästään Kolille.
Elokuussa oli myös meidän uusi kotinäyttely eli kolmipäiväinen Sawo-Show, Nuuk oli ilmoitettu jokaiselle päivällä ja Ife vain perjantaille ja sunnuntaille. Harmittavasti meillä säilyi vain lauantain tuomari alkuperäisenä ja muina päivinä tuomari vaihtui. Rommin katoamisen takia mieli ei oikein ollut näyttelytunnelmissa, mutta koska olin perjantain jo töistä pyytänyt vapaaksi niin päätin sitten kuitenkin näyttelyyn lähteä. Sijoitusnarttuni Miyan omistaja Riina tuli meille viikonloppukylään näyttelyn ajaksi ja auttoi myös näyttelyssä tavaroiden ja koirien kanssa. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo viikonloppu todella tuli tarpeeseen; sai vähän muuta ajateltavaa, tapasi uusia ihmisiä, pääsi rapsuttamaan hienoja koiria ja viettämään aikaa omien kavereiden ja koirien kanssa. Meidän ”jalkapallomaali” aka rantateltta aiheutti hieman naurun pyrähdyksiä, mutta ainakin koirat säilyivät kuivana koko viikonlopun ;). Viikonlopun kruunasi hienot tulokset. Nuuk oli perjantaina ROP, lauantaina VSP ja sunnuntaina PU2. Ife oli perjantaina PN2 ja sai elämänsä ensimmäisen vara-CACIB:n ja sunnuntaina sai EH:n. Myös Nuuk sai sunnuntaina ensimmäisen vara-CACIB:n, joten saatiin meidän rusettipurkkiin vähän uutta väriä. Koirien arvostelut ovat nyt PDF-tiedostoina ”Näyttelytulokset” sivuilla ja toivottavasti ne toimivat kaikilla selaimilla.
Ja lopuksi pentu-uutisia! Akali on siemennetty norjalaisella uroksella Besmiras First Wolf Boy ”Kai” (syntynyt 31.07.2013, lonkat A/A, kyynäret ja polvet 0/0). Suunnitelmat Ranskan suunnalla eivät menneet toivotulla tavalla ja Akalin kanssa menikin kaksi juoksua sivu, kun Ranskassa eivät päässeet keräykseen kummallakaan kerralla ajoissa. Kesällä tulimme sitten Ikkon omistajien kanssa siihen lopputulokseen, että käytän Akalille toista urosta, koska heillä keräykseen pääsy tuntui olevan niin vaikeaa. Lisäksi Ikkolla on ollut jonkin verran kausiallergiaa ja muutaman allergiakoiran omistaneena tiedän allergian voivan olla hyvinkin raskasta. Kai on vahva rakenteinen mustabrindle uros, joka on syntynyt 31.07.2013 ja lonkat sillä on A/A, kyynäret ja polvet 0/0. Kai tullaan silmäpeilaamaan Norjassa myöhemmin tänä vuonna tai ensi vuoden alusta. Se on lisäksi Norjan muotovalio, Pohjoismaiden ja Norjan Juniorivoittaja 2014, Norjan voittaja 2015 ja ollut Norjassa japanilaisten rotujen erikoisnäyttelyssä kahdesti BIS-4. Ja vanha sanontahan kuuluu ”älä koskaan sano ei koskaan”, joskus on tullut tainut luvattua, että omien koirieni taustalla ei tulla näkemään NIPPO-kainkoiria. Noh, Kain isä sattuu olemaan NIPPO-koira :D. Miten tähän päätökseen päädyttiin? Kaikki kaithan lähtökohtaisesti ovat KKA:sta lähtöisiä ja tällä hetkellä Japanissa on oikeastaan vain 16 eri linjaa KKA-koiria ja Yhdysvalloista löytyy jo näitä kaikkia linjoja. NIPPO kasvattajat ovat vuosia tehneet omaa työtään ja luoneet omia linjojaan (Kain isän Codyn sukusiitosprosentti neljän sukupolven mukaan on 0). Suomeen ja Eurooppaan tuotujen KKA koirien taustalta löytyy aika varmasti joko Haruna No Eishin tai sen veli Tone No Isshin tai muita yleisesti käytettyjä uroksia kuten Kishin. Miten rodun geenipooliin saadaan sitten hieman vaihtelua ja lisää elinvoimaa? Yhdistämällä eri linjoja ja siten välttää näitä yleisiä koiria. Keskustelin KKA, NIPPO ja yhdysvaltalaisten kainkoirien sekoittamisesta keskenään yhdysvaltalaisen ja japanilaisen rotuun perehtyneiden kanssa ja tulimme siihen lopputulokseen, että yhdistelmä on kokeilemisen arvoinen. Onhan kuitenkin Akalin suvussa KKA-koira, joka on suvullisesti hyvin erilainen muuhun Euroopan kantaan nähden ja Kain takana tulee taas NIPPO-koiria, joita ei myöskään muualta Euroopasta löydy. Ja lisäksi, kun molemmat koirat ja niiden vanhemmat on terveystarkistettu ja terveitä. Katsotaan mitä sieltä sitten tulee. Tästä pentueesta haluaisin sijoitukseen mahdollisesti narttupennun, joten kiinnostuneet laittakaahan viestiä tai pirautelkaa!
Seuraavaan päivitykseen voi taas mennä hieman aikaa, töissä koulutukset pitävät kiireisinä ja Suomen luonnostakin pitäisi keretä nauttia. Mutta viimeistään Akalin ultran tulokset tulen kolmen viikon päästä kertomaan!


10.07


Elämä Kuopiossa on alkanut pikku hiljaa sujua. Uusia lenkkipolkuja on löydetty ja ahkerasti tallattu. Ife onkin nyt varsin malliikkaassa kunnossa. Puijolla ja Vuorilammella ollaan käyty treenailemassa syksyn Kolin reissua varten. Näyttelyrintamalla on ollut vähän hiljaisempaa, mutta kehissä on pyörähdetty pari kertaa. Kangasniemen näyttely oli helatorstaina ja paikalla oli varsin ilahduttava määrä kippuroita, kuusi kainkoiraa. Tuomarina oli Markku Kipinä, joten luvassa oli juoksemista kehässä :D. Uroksia oli paikalla Nuuk ja Urkki, Nuuk oli PU1 ja Urkki sai erinomaisen ilman SA:ta. Nartuissa Ife sai erinomaisen ja Akali EH:n. Maya oli lopulta PN2. Maya onkin saanut aika suveneeristi hallita paras narttu kehiä, joten on mukava nähdä että senkin joku kehässä päihittää. Onnittelut Kirin esittäjälle siis :). Lopulta Nuuk oli myös ROP ja päästiin ryhmäkehässä kahdeksan parhaan joukkoon. Päivä oli helteinen ja ryhmäkehiä odotellessa käytiin uimassa ja pienellä lenkillä läheisellä pururadalla. Toukokuussa käytiin sitten Joensuun näyttelyssä turisteilemassa, jonne oli ilmoitettu Maya ja Urkki. Tuomarina oli Anneli Pukkila ja Maya oli VSP ja Urkki ROP. Karttulassa käytiin omien koirien kanssa näytelmissä 18.06 ja sateesta ja ukkosesta huolimatta hyvinhän se meni. Tosin mitä nyt kastuttiin ihan totaalisesti. Tuomarina oli Esa Ruotsalainen, joka valitsi Nuukin ROP:ksi ja Ifen VSP:ksi. Karttulasta koirat lähtivätkin sitten mökille loman viettoon vanhempieni mukana. Juhannuksen vietimme mökillämme, jossa koirat saivat nauttia uimisesta, auringonotosta ja maaseudun hiljaisuudesta.
Tämän vuoden erikoisnäyttely pidettiin taas Nastolassa heinäkuun ekana viikonloppuna. Ajettiin koirien kanssa etelään jo lauantaina ja majoituttiin tuttavani Annan luona. Käytiin illasta sitten katsomassa Miya ja samalla reissulla Suomen ensimmäisiä shikokun pentuja kennel Jikino Kenshassa. Voi herranen aika mitä söpöläisiä! Olin jo valmis laittamaan muutaman taskuun, mutta onneksi järki tuli sitten mukaan peliin. Ja pennut taisivat kaikki olla jo menossa jonnekin :D. Erkkariin oli ilmoitettu ennätyksellinen määrä kainkoiria, 9 kpl! Onhan se kiva saada kehään hieman kilpailun tuntua, kun yleensä kehissä saa juosta yksinään. Tuomarina oli akita ja shiba kasvattaja Norjasta Britt Nyberg, joten kokemusta japanilaisista roduista löytyy. Miya aloitti kehän ja oli hienosti ROP-pentu hyvällä arvostelulla. Uroksia oli valioluokassakin huikeat kolme kappaletta, joista kaikki saivat erinomaiset. Tuomari kiinnitti selvästi huomiota liikkeisiin, joten kehässä juostiinkin useampi kierro mitä ihanimmassa kesäsäässä eli vesisateessa. Lopulta kilpailuluokassa Nuuk sijoittui ykköseksi ja sai myös SA:n. Urkki jäi kilpailuluokassa kolmanneksi ja ilman SA:ta liikkeiden takia. PU kehässä oli vastakkain sitten kolme Japanin tuonti urosta ja taas juostiin ja juostiin. PU kehässä Nuuk sijoittui ensimmäiseksi, joka tällaisessa joukossa on jo todella upea saavutus. Taisipa muuten Nuukkia lukuunottamatta olla kaikki esitetyt urokset sukua toisilleen jotakin kautta. Narttuja oli kehässä neljä, joista kolme sai erinomaisen SA:lla, joten kilpailun tuntua saatiin sinnekin. Vettä satoi PN-kehän aikana runsaasti ja Ife oli ihan sitä mieltä, että hän ei liiku metriäkään enempää kuin on pakko joten ihan ansaitusti jäätiin kolmannelle sijalle. Karvaton-Maikki vei sitten koko potin eli oli PN1. Hassua, että kaikki nartut olivat jotain kautta sukua toisilleen. Ife Mayan äiti, Maya taas Nuukin puolelta sukua toiseksi parhaalle nartulle. Vanhat kilpakumppanit siis tapasivat taas kehässä eli isä ja tytär, lopulta Nuuk vei koko potin ollen ROP. Nuuk on nyt osallistunut neljästi erkkariin ollen 3 x ROP ja 1 x VSP. Viime vuoden erkkarihan meiltä jäi väliin Nuukin silmävamman takia. Maya taas kolmesti ollen 1 x ROP ja 2 x VSP, ei yhtään huonosti ;). Seuraava näyttely meillä on Kuopion kolmipäiväinen Sawo-Show elokuun alussa ja sinnekin on kivasti tulossa kainkoiria, perjantaina ja sunnuntaina viisi ja lauantaina neljä. Looppun vielä kuva erkkarin ROP:sta ja VSP:stä, kuvan on ottanut Ronja Vahvelainen.



20.03


Niin on vain aikaa vierähtänyt edellisestä päivityksestä ja pahoittelut siitä kaikille päivityksiä odottaneille. Paljon on kyllä kerennyt tapahtua ja siinä varmaan osa syy miksi päivityksiä ei ole tippunut niin tiuhaan. Koitetaan korjata tilanne nyt keväällä :). Aloitetaas vaikka siitä, että Mayan ja Urkin pennut syntyivät marraskuun lopussa 29.päivä. Kaksi kaunista tyttö pentua syntyi sunnuntaina aamuyöstä. Toinen tytöistä meni sijoitukseen Tennilään kennel Jikino Kenshaan ja toinen muutti ”kaapunkilaiseksi” Helsinkiin. Molemmat ovat sopeutuneet uusiin koteihinsa hyvin ja kasvaneet oikein mallikkaasti. Tämän pentueen myötä sekä Mayan että Urkin omistajuus siirtyi sijoitusperheelle. En itse näe järkeä näin pienen rodun piirissä pidättää itselläni oikeutta enempään kuin yhteen pentueeseen.
Ja sitten siihen asiaan mikä on pitänyt minut kiireisenä tässä alkuvuodesta. Myö ollaan taas savolaesia :D. Sain nimittäin työpaikan Kuopiosta ja minulla oli käytännössä kolme viikkoa aikaa löytää asunto ja hoitaa muutto ennen kuin työt alkaisivat. Hirvittävästi ei vapaa-aikaa ollut ja sitten kun uudessa työpaikassa on käynnissä perehdytykset ja koulutukset niin kaikki vapaa-aika on kulunut koirien kanssa tutustuessa uuteen kotikaupunkiimme.
Tammikuun alussa paukkupakkasilla suuntasimme koirien kanssa nokan kohti Etelä-Suomea, sillä Suomessa oli käymässä vieras rapakon takaa. Kainkoira kasvattaja Brad Andersson kennel Yamabushi:sta. Päivä oli erittäin antoisa ja oli mahtavaa vaihtaa mielipiteitä yhteisen rotumme kasvatuksesta. Taidettiinpa joitan pentujuttujakin sopia ;).
Ollaan kyllä keretty pistäytyä myös näyttelyissä, mutta sekin oli ihan tuossa kotikulmilla eli Tuusniemellä. Tuomarina toimi Hans Almgren Ruotsista ja paikalla oli Nuuk ja Urkki. Tämä oli Urkin ensimmäinen näyttely sen jälkeen, kun oli täyttänyt kaksi vuotta eli sillä oli mahdollisuus valioitua. Urkki esiintyi kehässä oikein upeasti ja saikin erin ja SA:n. Nuukille tauko näyttelyistä oli tehnyt terää ja esiintyikin innokkaasti ja tuloksena eri ja SA. Poijjat olivatkin sitten vastakkain PU-kehässä ja viimeinkin löytyi uros, joka voitti Nuukin. Aivan mahtavaa! Urkki on kyllä kehittynyt erittäin näyttäväksi ilmestykseksi. Tuomari tuli vielä kehän jälkeen juttelemaan kanssamme ja hän kertoi olleensa Japanissa muutama kuukausi sitten katsomassa kaiden arvostelua ja hänen mielestään taso siellä ei ollut läheskään yhtä hyvä kuin meillä täällä Suomessa. Täytyy kuitenkin muistaa, että FCI:n alaisiin näyttelyihin pääsee vain JKC:n eli Japanin kennelliiton rekisterissä olevat kait ja yleensä nämä ovat pentutehtaiden tuotoksia. Samainen tuomari otti myös ryhmän ja Urkki pääsikin kymmenen parhaan joukkoon. Päivä ei olisi voinut olla parempi. Hienoa, että rotu alkaa pikkuhiljaa päästä jatkoon myös ryhmäkehissä.
Sekä minulta että koirilta on ottanut hieman aikaa sopeutua taas kaupunkielämään, mutta ollaan jo päästy matkustamaan bussilla. Koirat olivat siis ensimmäistä kertaa elämässään bussissa ja omasta jännityksestä huolimatta molemmat osasivat käyttäytyä julkisessa erittäin mallikkaasti. Bussilla matkustaminen tuo meille vähän vaihtelua lenkkeihin. Eilen käytiin tutustumassa Vuorilammen luontopolkuun ja ai, että en malta odottaa lumien sulamista. Keväällä on muutenkin tarkoitus tutustua lähemmin alueen tarjoamiin päivän patikointireitteihin koirien kanssa. Tänään vietettiin pari tuntinen jäällä ja molemmat kuorsaavatkin nyt tyytyväisinä omilla paikoillaan, Ife sohvalla vieressä ja Nuuk omalla pedillään. Peace and love <3!

01.11

Alkuun pentu-uutiset. Maya kävi siis ultrassa tällä viikolla ja kyllähän siellä elämää näkyi, joten toivotaan että loppuraskaus menee hyvin ja joulukuussa näkisi päivän valon Gekkoo No-kennelin B-pentue :). Norjassa Beauty on kasvanut hurjaa vauhtia ja pentujen laskettu aika on ensi viikolla. Elämme siis jännitäviä aikoja. Sitten pentu-uutisia Japanista. Suomeen siis saapuu sieltä loppuvuodesta aivan mielettömän upea punainen uros pentu Sai No-kennelistä. Pennun suvusta löytyy muutamakin kaiden erikoisnäyttelyn BIS-voittaja, pennun isä oli lokakuussa järjestetyn näyttelyn BIS ja viime vuonna tuli BIS-kisassa toiseksi, joten ei lainkaan huono saavutus. Jos pennulle löydetään suvultaa sopiva narttu ja terveystutkimukset on ok, niin herra toivottavasti jättää oman jälkensä Gekkoo No-kennelin historiaan. Onnittelut vielä pennun tulevalle omistajalle!
Lokakuu oli ilmoiltaan aivan loistava täällä Pohjois-Karjalassa ja saimme nauttia mahtavista ulkoilukeleistä. Käytiinkin koirien ja kissan kanssa viettämässä pari päivää Kolilla ja valloitettiin mm. Mäkrä. Koirat ja omistaja nauttivat vaelluslomasta täysillä ja kuvia tästä reissusta löytyy kennelimme facebook-sivuilta. Kuvista tulikin mieleeni, että olen lopettanut kuvagallerian pidon kuvat-sivustolla, joten nykyisin uusimmat kuvamme löytää kennelin facebook-sivuilta.

04.10

Meidän syksy on kulunut pääasiassa ulkoilun merkeissä ja kelit ovat olleet aivan mahtavat (tosin nyt ulkona sataa vettä, mutta onpahan hyvä syy päivittää sivuja). Nyt kun asumme ns. maalla ja mahtavat luontoreitit lähtevät melkein omalta takapihalta niin on kyllä tullut todistettua miten hyvä kaveri kai on ulkoiluun. Säänkestävä, ketterä vaikeammassakin maastossa ja jaksaa painaa pitempiäkin lenkkejä. Pääasiassa on käyty tekemässä patikointeja Jaamankankaalla ja Välilampien alueella. Viikko sitten käytiin myös tutustumassa myös Elovaaran lenkkiin, joka oli maastoltaan laskua ja nousua. Koirat olivat ainakin loppupäivän tyytyväisiä, kun oli pari tuntia vietetty raikkaassa ja aurinkoisessa syysilmassa luonnossa. Käytiin myös mökkeilemässä tässä kuun lopussa ja missio koko reissulla oli kokeilla mitenkäs herra Nuuk pysyisi mökillä irti. Alkuun piti vähän kokeilla rajoja missä tontin ja Nuukin raja menee. Parin hakukerran jälkeen naapurin tontilta ja metsiköstä alkoi rajat tulla tutuksi ja niitä ei sitten tarvinnut enää muistella. Myös lenkillä päästiin käymään niin, että koko lauma oli irti. Kerran Nuuk päätti tosin ottaa ritolat ja lähti jonkun linnun perään ja sinne samaan syssyyn meni myös Ifekin. Onneksi ei kovinkaan pitkälle lähteneet, mutta Nuukille tuli kiinnipitoaika takaisin ihan jo senkin takia, että meillä oli kotiinlähtö samana päivänä. Tänään käytiin Nuukin kanssa myös Joensuun eläinsuojeluyhdistyksen järjestämässä Koira!-tapahtumassa alkavan eläinten viikon kunniaksi. Paikalla oli yli 50 koiraa ja paljon ihmisiä. Harmillisesti juuri meidän esittelyn aikaan satoi kaatamalla vettä ja meidän esittely jäi vähän lyhyeen ja yleisö kaikonnut sisätiloihin. Hienosti äijä jaksoi kuitenkin kylmyydessä ja sateessa esiintyä.
Sitten vähän näitä pentu-uutisia. Käytiin syyskuussa heittämässä pikalenkki Helsingissä koirien kanssa; katsomossa Crystal-kennelin suomenlapinkoiran pentueita ja sperman keräyksessä Norjaan. Nuukista lähti siis tavaraa Norjaan kennel Besmiraan. Mette lensi Suomeen sperman hakemaan, jotta saataisiin paketti varmasti perille saman päivän aikaan ja tuevallisesti. Nuuk ja muut kennelini urokset ovat siis saatavilla jalostukseen, kunhan täyttävät tietyt kriteerit eli ovat terveystarkistettu ja rakenne kohdillaan (Nuukkia ei siis tulla antamaan nartuille, joilla samat ongelmat kuin Nuukilla eli huonot kulmaukset). Beautyn ultra piti olla vasta huomenna maanantaina, mutta olikin käynyt siellä jo perjantaina. Sainkin siis mahtavia uutisia perjantaina Norjasta, että ultrassa oli näkynyt ainakin viisi pentua! Olen erittäin tyytyväinen :). Tämän yhdistelmän sukusiitosprosentti on siis nolla ja molemmat vanhemmat myös terveystarkistettu. Pentue on siis saanut alkunsa keinosiemennyksellä, joka vastoin Suomessa levinneitä kuulopuheita on sallittu KKA:n eli Japanin kainkoirien yhdistyksen mukaan. KKA ei vaan voi rekisteröidä pentuja omaan rekisteriinsä, koska he vaativat rekisteröintiin kuvan kiinniolosta astutushetkellä. On äärimmäisen harmittavaa, että ihmiset jakavat tietoa jota pitävät totena ilman, että todella perehtyvät asiaan ja varmistusta Japanin päästä. Itse olen asian tarkistanut viimeksi tällä viikolla ja heidän suhtautuminen asiaan ei ole muuttunut siis viimeisen neljän vuoden aikana.
Sitten terveystuloksia. Maya ja Urkki tulivat käymään kaupungissa 21.09 terveystutkimuksissa. Molemmilla oli silmät terveet, samoin polvet. Urkin lonkat lähtivät kennelliittoon B:na tai C:na ja kyynäret 0/0. Tulokset saatiin hyvinkin nopsaan kennelliitosta ja vasen lonkkanivel tuli takaisin C:na ja oikea B:na. Maikin lonkat lähtivät A:na ja kyynäret 0/0. Lonkat tulivatkin takaisin B/B. Maya tullaan kuvaamaan uudestaan ensi vuonna, koska löysyyttä saattoi aiheuttaa juoksut vaikka kuvaavan eläinlääkärin mielestä tällä ei pitäisi olla vaikutusta, mutta katsotaan sitten ensi vuonna uudestaan. Mayalla oli siis juoksut ja viralliset tulokset kennelliitosta ehtivätkin tulla ennen astutusta, joten toivotaan että neljän viikon päästä meillä on omia ilouutisia kerrottavana :).
Reippaita ulkoilukelejä kaikille lukijoille! Jos säät suosivat, niin omien koirien kanssa tullaan viettämään useampikin päivä tutustuen Joensuun mahtaviin ulkoilureitteihin.

02.09.2015

Voi että ihan hävettää, kun en ole pitkään aikaan selvinnyt kirjottamaan kuulumisiamme tänne. Kehissä on tullut pariinkin otteeseen pyörähdettyä tässä parin kuukauden aikana vaihtelevalla menestyksellä. Varkauden KV oli 16.05, jonne osallistuttiin koko Savo-Karjala lauman kanssa. Tuomarina meillä oli Theo Leenen Belgiasta, joka todella oli perehtynyt rotumääritelmään ja mittasi uroksemme. Nuuk todettiin hieman liian pieneksi ja sitähän se kyllä Urkin rinnalla on. Hienoa, että löytyy tuomareita, jotka ovat perehtyneet rotuun ja arvostelevat rotumääritelmän mukaan ja tuomaria lainatakseni ”You never can be too spesific with the size.”! Koostaan huolimatta Nuuk oli lopulta ROP ja Urkki PU2 kera sertin. Nartuissa Maikki ansaitetusti voitti Ifen ja oli siis lopulta VSP. Toukokuu oli kivan lämmin täällä Pohjois-Karjalassa ja meidän vapaa-aika kuluikin pääasiassa ulkoillessa ja tutustuessa uuteen asuinalueeseemme. Löydettiin mm. upeat korvasienimaastot ihan tuosta vierestä. Toukokuun lopussa olikin vuorossa sitten ensimmäinen ulkomaan reissu koiranäyttelyyn, OMALLA AUTOLLA. Oltiin Katin kanssa ilmoitettu Nuuk ja Maikki Eestin voittajaan ja kun kumpikaan meistä ei innostunut bussimatka ajatuksesta niin emännät täräytti lähteä paikan päälle omalla autolla. Ja kaikki sujui kyllä enemmän kuin hyvin, Tallinna on yllättävän helppo kaupunki suomalaiselle ajaa. Koirilla laivamatka sujui omassa autossa hyvin ja ilman suurempaa stressiä. Näyttely stressasi minua todella, olihan meillä tuomarina japanilainen Satoshi Bessho. Mies, joka on arvostellut japanilaisia rotuja useissa maailmanvoittajissa ja erikoisnäyttelyissä ympäri maailmaa, joten nyt oli ns. tosi kyseessä. Tiesin tuomarin arvostavan japanilaisissa roduissa päätä, ilmettä, rakennetta ja liikettä. Kehämme oli myöhässä reilun tunnin ja jännitys kerkesi tänä aikana kasvaa aikamoiseksi. Kun lopulta pääsimme Nuukin kanssa kehään ja Nuuk oli oma ihana itsensä, loppui omakin jännittäminen ja kun käteen tökättiin CACIB ja serti niin eihän siinä osannut kuin iloita. Myös Maikki sai kaikki mahdolliset, joten nyt meillä on siis kaksi uutta Eestin muotivaliota, niin ja totta kai Eestin voittajat 2015. Ja rodussaan ensimmäiset sellaiset. Parikilpailussa Maikki ja Nuuk oli lopulta sitten ROP-pari kera hienon arvostelun (luettavissa Tulokset-sivuilta myöhemmin). Päivä Kalev-stadionin hornan kattilassa oli KUUMA ja rusketusrajatkin saatiin tai taidettiimpa me ihan palaa. Näin kävi myös edellisellä kerralla kun tuolla vuonna 2007 olin.
Kesäkuu oli tyypillinen kesäkuu Suomessa eli saatiin vettä ja oli viileää. Ainakin koirien kanssa on ollut hyvät kelit ulkoilla, jos ei muuta. Urkki ja Maikki kävivät näytillä Tuurissa Miljoonakoirassa 13.6 tuomaroitavana Jari Forsilla Urkin ollessa ROP ja Maikki VSP. Seuraava koitos olikin Pieksämäellä juhannuksen jälkeen, jossa osat menivätkin toisin päin ja Maikki pääsi ryhmässä myös kuuden parhaan joukkoon! Tämä kesä oli kaikinpuolin minulle ns. uusi ja tuntematon, koska minulla oli ensimmäinen palkallinen kesäloma. Loman alussa suuntasin koirien kanssa Vantaalle Tverinien luokse, jossa vietinkin kolme päivää. Näihin kolmeen päivään mahtui lämpöä, näyttelytreenejä, näyttelyitä ja koiran astutuksia. Ife ”the Prinsessa” päättikin vallata Tverineillä itselleen oman huoneen, jossa oli muistivaahtopatja sängysssä. Joten onko yllätys ettei jaettu sänky minun ja Nuukin kanssa tälle herkkupyllylle kelvannut ja miten niin kai on mukavuudenhaluinen? Perjantai-iltana Jakulla ja Akalilla oli siis näyttelytreenit, joita lähdin mukaan seuraamaan. Lopulta kuitenkin löysin itseni Jakun hihnan päästä treeneistä :O. Nämä olivat siis viime hetken treenit ennen lauantain Tuusulan näyttelyä, joten olihan se handlerin varmaan ihan hyvä koiran kanssa treenata. Tuomarina kailla oli Janusz Opara Puolasta, joka itse vaimonsa kanssa kasvattaa basenjeja, joten odotettavissa oli tiukkaa tuomarointia. Uroksia oli paikalla kaksi ja Jaku oli upeasti PU1. Akali esiintyi hienosti ja saikin siis ensimmäisen sertinsä. Tyttö olikin kovasti kehittynyt ulkomuodollisesti maaliskuusta ja saanut lisää massaa ja muutenkin täytettä kroppaansa. Lopulta Jaku sai ensimmäisen ROP-ruusukkeensa seinälle ja Akali oli VSP. Onnittelut Tuomakselle ja Katille ja Kristinalle, niin ja kiitos mahtavasta viikonlopusta! Maanantaina pakkasin Helsingistä sitten mukaani Tuomaksen ja Jakun ja suunnattiin lauman kanssa kohti Savoa. Mökillä meillä riittikin vilinää ja melskettä kolmen kain, neljän schipperken ja yhden kissan kanssa. Jaku ei oikein tuosta kissasta niin perustanut, joka on totta kai ihan ymmärrettävää kun ei ole kissojen kanssa kasvanut ja kun puhutaan rodusta, jolla on metsästystausta niin ei tuo kovin yllätyksenä tullut. Sää ei meitä mökillä oikein suosinut, mutta onneksi päästiin edes hieman koirien kanssa ulkoilemaan ja veneilemään. Nuuk sai metsästä haavaan silmäänsä sillä seurauksella, että silmään piti ottaa silmätipat ja täten Nuukin osalta erikoisnäyttely jäi sivuun :(. Jaku tuli toimeen äitini schipperkejen kanssa erinomaisesti ja taisipa meidänkin siput hieman ihastua tähän stadilaiseen. Meidän road trip jatkui mökkeilyn jälkeen sitten kohti Nastolaa 12.07, jossa oli siis erikoisnäyttelymme. Paikalle oli ilmoitettu ennätykselliset 7 kainkoiraa, mutta kun Nuuk jäi pois kehästä niin paikalla oli vain kuusi. Tuomarina meillä oli Erika Häkkinen ja meidän teamin osalta tulokset olivat hyvinkin, noh, kirjavat :D. Urkki ja Akali saivat hyvät, Jaku erittäin hyvän, Ife erinomaisen ja Maikki erinomaisen ja SA:n. Maikki oli myös lopulta VSP. Ife kyllä oli totaalinen yllättäjä tuloksellaan, olihan se aivan liian ylipainoinen ja laiskasti liikkuva kehässä. Tuomari kyllä meille siinä narttuja palkitessaan sanoikin, että hän tykkää vahvoista koirista. Tosin mun mielestä Ife oli läski, ei vahva :D. Onnittelut ROP-koiran omistajille ja Katille ja Jussille Maikin VSP:stä :)!
Nastolasta meidän road trip jatkui sitten kohti iloista Pohjois-Karjalaa. Valitettavasti sää ei meitä sen enempää täällä suosinut kuin Savossa. Kuitenkin päästiin vieraiden kanssa käymään Kolilla ja muutenkin tutustumaan millaiset lenkkipolut meillä täällä on. Jaku näytti ainakin nauttivat luonnon läheisyydestä ihan täysillä. Vaikka Kolilla olen itse useaan otteeseen käynyt, niin kyllä ne maisemat ovat edelleen pysäyttävät. Akali kävi pyörähtämässä Hyvinkäällä Paavo Mattilan tuomaroitavana 18.07 tuloksena erittäin hyvä. Road trip päättyi heinäkuun loppupuolella, kun palautimme Jakun omistajineen takaisin kotiinsa Helsinkiin. Käytiin yhdessä porukalla vielä tutustumassa Nuuksion kansallispuistoon, joka oli kyllä ainakin minulle iso pettymys. Polut olivat leveitä ja maasto oli kuin tuossa meidän lähimetsikössä olisi ollut lenkillä. Urkin tämän kauden viimeinen näyttely oli Mikkelissä 25.07 ja olihan siellä luonnollisesti myös Maikki paikalla, tuomarina oli Hannu Talvi. Tällä kertaa tästä parivaljakosta Maikki oli ROP ja Urkki VSP. Ryhmäkehästä oli tullut sitten vain lämmintä kättä.
Elokuussa säät olivatkin sitten mitä parhaimmat ja lämpöä riitti, luonnollisesti kun piti palata takaisin töihin. Elokuun alussa meillä Joensuussa järjestettiin kaksi päiväinen Elo-Karelia näyttely, jonne olin Nuukin ilmoittanut molemmille päiville. Lauantaina kehässä oli mukana myös Maikki. Maikki oli kyllä totaalisen karvaton ja sille odotettiinkin ensimmäistä eh:ta, joka kuitenkin jäi edelleen saamatta. Lauantain KV näyttelyssä tuomarina toimi ruotsalainen Nina Karlsdotter, joka valitsi Nuukin ROP:ksi ja Maya oli VSP. Käytiin Nuukin kanssa ryhmäkehiä ennen kotona hiukan lepäämässä, mutta silti minulla oli RYP-kehässä mukana äärimmäisen väsynyt ja kiukkuinen koira, joka vain räksytti ja kenkkuili koko ajan. Ei ole kyllä pitkään aikaan hävettänyt noin paljon koiran takia, mutta päivä oli kyllä pitkä ja Nuuk syönyt ja juonut huonosti. Joten ei suureksi yllätykseksi tullut ryhmäkehistä mitään :D. Sunnuntaina meillä oli tuomarina gibraltarilainen Elizabeth Gonzalez, joka vaikutti todella tiukalta tuomarilta mitä kehää seurasi. Astuttiin Nuukin kanssa kehään ja tuomarin kasvoille nousi leveä hymy ja isoon äänen hän sanoi ”Oh, he is gorgeous!”. Väkisinkin itselle tuli siinä samalla pari senttiä lisää, niin ylpeä olin Nuukista. Arvatenkin Nuuk oli sitten ROP kera hienon arvostelun. Lauantain katastrofaalisen ryhmäkehä esityksen jälkeen en meinannut alun perin osallistua sunnuntain ryhmäkehiin, mutta kun huomasin että samainen tuomari ottaisi myös ryhmän niin pyörsin päätökseni. Käytiin kotona välissä nukkumassa, lenkkeilemässä ja tankkaamassa ja tämä kannatti, kun ryhmäkehässä minulla oli mukana taas oma virkeä ja rauhallisesti esiintyvä Nuuk. Ryhmäkehissä meidät valittiin kuuden parhaan joukkoon ja olin ihan mielettömän innoissani jo tästä, että yli 30 rodusta päästiin tänne asti. Yksilöarvosteluiden jälkeen tuomari valitsi jatkoon vielä neljä parasta koiraa ja olin pyörtyä, kun tajusin että meitä ei käteltykään kehästä ulos vaan siellä me seisoimme. NELJÄN PARHAAN joukossa! Lopulta tuomari ojensi meille vihreän ruusukkeen eli Nuuk oli RYP-4. Aivan mieletön saavutus ja historiallinen sellainen, Nuuk on tänä vuonna jo muutamalla näyttelyllään sijoittunut kahdesti ryhmässä. Iloani ei voi sanoin kuvata. Loppusyksyyn Nuukille ei mitään näyttelyitä ole suunniteltu ja Messarikin on vielä harkinnassa. Äijä kyllä vaihtaa juuri sopivasti nyt karvaa, joten voi olla että sen sinne ilmoitan, kun olisi jopa ehkä hyvässä karvassa siellä. Näyttelykesän päätös oli edessä sitten Tallinnassa elokuun toiseksi viimeisellä viikonlopulla, kun suunnattiin Jakun ja Maikin kanssa Baltian Voittajaan. Nuukkia en tuonne ilmoittanut, koska halusin kokeilla onnea Jakun kanssa, josko sillekin joku titteli ulkomailta saataisiin. Jaku ja Maikki matkustivat sulassa sovussa yhteisessä häkissä koko matkan ajan ja ensikertalaiselta Jakulta laivamatka sujui mallikkaasti konkari siskon avustuksella. Tuomarina meillä Baltian voittajassa oli Gerard Jipping Alankomaista. Meidän luona kävi muutamakin virolainen tutustumassa rotuun ja ainakin Jaku hurmasi kaikki leidit ”anna pusu”-tempullaan, joten voi olla että pian Eestiinkin saadaan ensimmäiset kainkoirat ;). Jaku oli luonnollisesti ensimmäisenä kehässä ja käyttäytyi varsin mallikkaasti. Tuomari saneli arvostelun varsin kovaan ääneen niin että kuulin sen ja kaikki koirassa oli erinomaista ja lopputulokseksi saatiinkin ERI1, SA, serti ja CACIB. Täten Jakusta tuli siis Eestin muotovalio ja samalla Baltian voittaja 2015. Maikki oli edelleen karvaton ja se tuomarille aiheuttikin pään vaivaa, että onko sillä oikeanlainen turkki vai ei. Lopulta myös Maikki sai ERI1, SA ja CACIB:n eli myös siitä tuli sitten Baltian voittaja 2015. Lopulta tuomari valitsi Jakun ROP:ksi, joten viemisiä omistajalle riitti :). Helteestä huolimatta jäätiin vielä ryhmäkehiin, jotka olivat tällä kertaa ajallaan. Ryhmässä meillä oli sama tuomari kuin rotukehässä, mutta menestystä ryhmistä ei tullut. Kuitenkin mallisuoritus Jakulta, joka oli reissussa ilman omistajaa ja ensimäistä kertaa ulkomailla. Onnittelut vielä Katille ja Tuomakselle uusista Baltian Voittaja-titteleistä! Jaku oli matkakumppanina aivan mahtava ja otan sen reissuun toistekin.
Loppuun vielä pentu-uutisia, kopioin tähän saman tekstin joka löytyy myös kennelimme FB-sivuilta. Odottavan aika on pitkä ja Putroa lainatakseni "ei auta kuin vaan yrittää ja yrittää ja yrittää Se täydellinen löytää". Tässä on nyt muutaman kuukauden ajan odotettu uutisia Japanista pennuista, mutta sopivia ei ole vielä löytynyt. Kasvatustoimintani tarkoitus ei ole kasvattaa määrää ja täten tuoda mitä sattuu tuntematta/tietämättä sukutauluja ja tuoda koiria joka vuosi. Haluan rauhassa kuulostella ja katsella mitä edellisistä tuonneista niin meille kuin maailmallekin kehittyy niin luonteiden kuin terveyden osalta. Tässä siis syy miksi kenneliini ei niin kovalla tahdilla kuin muille tule koiria, emme mene perse edellä puuhun niin sanotusti ;). Plus viime vuoden puolella voimaan tulleet uudet EU-määräykset tuontien osalta vaikeuttavat koiran tuontia, koska koiran pitää olla vähintään 15 vk ikäinen tuotaessa ja täten rokotettu rabiesta vastaan. JOS sinulle siis tarjotaan kainkoiran tai muun rotuista pentua Japanista, joka on tuonti hetkellä alle 12 vk on se luultavasti tuotu Suomeen väärillä papereilla tai salakuljetettu Suomeen! Molemmissa tapauksissa pennun tuoja syyllistyy rikokseen ja pahimmassa tapauksessa rokottamaton pentu tuo Suomeen mukanaan tarttuvia tauteja. Joten ota asioista selvää ja luota vain kasvattajaan, joka noudattaa EU:n asettamia tuontimääräyksiä. Syksy on muutenkin pentuaikaa niin meillä kuin maailmalla ja raotetaan sen verran, että teemme yhteistyötä kahdenkin eurooppalaisen kennelin kanssa tässä syksyllä ja tästä toivottavasti myöhemmin lisää. Maikki ja Urkki menevät terveystutkimuksiin tässä syyskuussa ja toivottavasti myös omalle kennelnimelle saadaan pentue/pentueita tänä vuonna :). Otathan yhteyttä, jos pentueemme kiinnostavat.

03.05.2015

Kevät on Joensuussa jo pitkällä ja meidän kevät onkin ollut varsin kiireinen. Huhtikuussa muutettiin koirien kanssa Lehmoon Kontiolahdelle asumaan. Nyt on koirilla oma piha, jossa viettää aikaa ja oleskella :). Muutenkin asumme nyt hieman syrjemmässä ja lähellä aivan mahtavia lenkkipolkuja. Koirat ovat ainakin nauttineet uusista maisemista, kun lenkkipolkumme kulkevat harjuilla ja lampien läheisyydessä. En malta odottaa kesää, että koirat pääsevät uimaan. Kaiken muuttohässäkän keskellä on keretty käymään näyttelyissäkin. Pääsiäisenä oli Imatran kansallinen näyttely, jossa kävi näytillä Urkki ja Maikki. Urkki oli ROP saaden sertin ja Maikki VSP. Meidän oman lauman tämän vuoden ensimmäinen näyttely oli Outokummussa 18.04. eli melkein kotinäyttelystä voi jo puhua. Tuomarina meillä oli Astrid Lundava Eestistä. Nuuk oli ROP ja kaikkien suureksi yllätykseksi Ife oli VSP eli sai täten myös toisen sertinsä. Ife käyttäytyi kehässä hienosti, antoi katsoa hampaat ja tuomarin kopeloida itsensä läpi. Ryhmätuomarina meillä oli samainen Astrid Lundava. Kokoomakehässä tuomari ei edes vilkaissut meitä ja olin aika varma, että meidän peli oli tässä. Yllätys oli suuri, kun meidän valittiin jatkoon. Kun pahimmasta shokista oli päästy yli tajusin, että eihän meitä ole kuin neljä valittuna jatkoon eli meille tulisi ensimmäinen ryhmäsijoitus! Siinä sitten täristen seisoin, kun sijoituksia alettiin luetella. Nelossija meni, samoin kolmas ja siellä me vielä Nuukin kanssa seistiin. Lopulta jännitys ja odotus päättyi ja meidät kuulutettiin kakkoseksi. Tämä on korkein ryhmäsijoitus mitä kailla on koskaan ollut. Olin edelleen ihan shokissa ja en edes tajunnut laittaa Nuukkia seisomaan ”hienosti” kuvaa varten, mutta kuva on meidän näköinen :D. Eilen meillä oli sitten ns. monta rautaa tulessa, kun me olimme Tohmajärvellä näytillä ja Maikki Tampereella. Ifellä oli nyt siis serti katkolla ja itsellä ei ollut odotukset kovin korkealla, koska tuomarina meillä oli allrounder Paavo Mattila. Pirkko Pyyleväinen kuitenkin yllätti omistajansa totaalisesti ja sai erinomaisen SA:n kera eli näin siitä sitten tuli muotovalio. Aivan uskomatonta miten Ife on kehittynyt ja saanut itsevarmuutta. Nuuk oli ROP ja täten Ife VSP. Kiitokset taas Annaliisalle seurasta ennen ryhmäkehiä ja avusta kehässä :). Ryhmäkehässä ei sen kummemmin pärjätty, mutta käytiin ainakin näytillä. Maikki oli Tampereen kansainvälisessä näyttelyssä ollut isänsä tapaan ROP ja saanut CACIB:n. Tuomarina oli ruotsalainen Ewa Nielsen. Joten upea päivä meidän tiimin koirille! Seuraava koitos meillä onkin sitten kahden viikon päästä Varkaudessa, jonne on ilmoitettu Ife, Maya, Nuuk ja Urkki. Pääsee äiti ja tytär kohtaamaan kehässä ensimmäistä kertaa. Pitää jossakin vaiheessa lisäillä galleriaan uusia kuvia koirista. Hätäisille tuoreita kuvia löytyy Facebook-sivuiltamme, löydät meidät sieltä hakusanoilla ”Kennel Gekkoo No”.

27.03.2015

Kennelimme ensimmäinen pentuetapaaminen oli helmikuun viimeisenä viikonloppuna Kangaslammilla. Paikalle saapui Tuomas ja Jaku, Tverinin perhe Akalin kanssa ja Kraemerit Mayan, Urkin ja bullterrierierin kera. Olimme vuokranneet upean metsästysmajan, joka oli enemmän talo kuin maja. Perjantai-ilta meni vähän ”laumajärjestystä” etsiessä ja jokaisen asettuessa pitkän matkan jälkeen aloilleen. Lauantaina herättiin jo aikaisin, koska meillä oli sovittu tapaaminen sikojen kanssa. Eli käytiin siis kokeilemassa mitä meidän kaupunkilaiset sanoo villisioista. Aluksi koiria testattiin pienemmässä kujassa, jonne ne laitettiin yksitellen. Ensimmäisenä testiin laitettiin Akali, joka vähän arasteli alkuun, mutta rentoutui kuitenkin hieman ja intoutui jopa haukkumaan sikoja vähän. Kun ei kuitenkaan enempiä niille syttynyt niin päätettiin kokeilla mitä mieltä Jaku niistä on. Jaku syttyi sioille jo vähän enemmän kuin Akali ja haukkui ihan tosissaan niitä, into kuitenkin loppui hyvin äkkiä kun siat vaan röhnöttivät paikallaan. Ilmeisesti siatkin tajusivat ettei näistä kaupunkilaiskoirista tarvitse paljoa välittää ja puolustautua :D. Seuraavaksi oli vuorossa Ife, joka ei todellakaan ollut samanlaisessa kunnossa kuin edellisellä kerralla. Muutama haukahdus päästettiin ja sen jälkeen haluttiin takaisin mamman luokse. Menin sitten piiloon, mutta Ifepä päättikin istuutua ovelle odottamaan että mami tulee ja pelastaa päivän. Sama tilanne Nuukin kanssa, ei sitten olisi siat voineet vähempää kiinnostaa. Kyllä minä metsässä pulassa olisin, jos villisika tai karhu vastaan tulisi. Mutta onneksi niitä ei hirvittävästi Joensuun taajamassa näy :D. Kokeiltiin myös mitä bullterrieri on mieltä villisioista ja Winston the Bullterrier kyllä yllätti varmasti meidät kaikki positiivisesti sitkeällä haukullaan. Pienen kahvitauon jälkeen kokeiltiin koiria sitten isommassa sikakujassa. Laitettiin siihen sitten Jaku ja Akali yhdessä ja Jakun myötä Akalikin uskaltautui lähemmäksi sikoja ja hieman niitä haukuttiinkin. Mutta kyllä myös Jakun ja Akalin omistajat saisivat itse itsensä metsästä tiukan paikan tullen pelastaa :D. Ife ja Nuuk olivat yhtä flegmaattisia yhdessä kuin olivat yksinään. Urkki ja Maikki ovat käyneet sikojen luona vierailuilla niin monesti, että siat eivät paljoa enää kiinnostaneet vaikka kyllä niille muutama haukahdus suotiin. Winston taas olisi jaksanut haukkua sikoja siihen asti, että joku sen sieltä kantaa pois. Joten Savon ehdottomaksi villisikakunkuksi kruunattiin bullterrieri Winston. Se siis niistä meidän hurjista metsästäjistä :D. Koska emme ole vielä kunnolle päässeet porukalla juhlistamaan vuoden 2014 hurjaa näyttelymenestystä ja kennelin ensimmäisiä valioita, niin illasta oli sitten vuorossa kakkua ja kuohuviiniä. Viikonlopun positiivinen yllätys oli Umpi-Irma Ife, joka kävi pyytämässä rapsutuksia melkein kaikilta paikalla olleilta ja meni pitsan perässä jopa sohvalle kerjäämään. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt kuinka avoimesti Ife käyttäytyi, vaikka osa oli Ifelle vieraita ihmisiä. Ifestä ja sen luonteesta / käytöksestä lisää myöhemmin. Mitattiin myös kaikki koirat virallisesti ja tässä mitat: Jaku 51 cm, Akali 44 cm, Maya ~47 cm, Ife 45,5 cm ja Nuuk 49 cm. Urkki on mitattu joulukuussa ja oli noin 53 cm.
Maaliskuu on minulla ollut melko työntäyteinen ja kotona on lähinnä käyty pyörähtämässä. Kaikki vapaa-aika on käytetty eläinten kanssa ja onneksi säät ovat olleet suotuisat ulkoiluun. Viime viikonloppuna käytiin pyörähtämässä myös Lahdessa näyttelyssä sijoituskoirien Mayan ja Urkin kanssa. Koska minulla on ilmeisesti todella hyvä arpaonni, niin arpa soi minulle kehään Urkin. Täytyy kyllä myöntää, että alkuun vähän jänskätti miten kehässä sen kanssa pärjään, mutta se meni paremmin kuin odotin. Aivan mahtava pakkaus se on, kun pääsee vähän paremmin tutustumaan. Ai niin, Urkki punnittiin aikaisemmin maaliskuussa ihan eläinlääkärissä ja painoa pojalla on hurjat 24 kg! Ja se on kyllä kaikki täyttä lihasta, koska ylimääräistä tuosta pakkauksesta on vaikea löytää. Tuomarina meillä oli Leni Finne. Urkki sai erinomaisen ilman SA:ta, turkki on kuulemma vääränlaatuinen. Maya oli VSP kera CACIB:n ja sillä oli myös vääränlainen karvanlaatu. Oli aikamoinen yllätys kuulla näin kuuden vuoden jälkeen, että koirillani on vääränlainen karva kun kaikille muille tuomareille, ja ihan japanilaisillekin, ne on tähän menneessä olleet oikeanlaiset. Molemmat koirat käyttäytyivät kehässä hienosti huolimatta pienestä hulabaloosta kehän laidalla ennen kaiden vuoroa. Kehän laidalla yksi akita siis pääsi puremaan ihmistä ja tilanne sai ainakin minut hetkeksi aika lukkoon, koska samankaltaisessa tilanteessa on itse aikoinaan ollut.
Tästä päästäänkin aasinsillan kautta Ifeen. Missään vaiheessa en ole peitellyt Ifen arkuutta vieraita ihmisiä ja tilanteita kohtaan ja meidänkin alkuvaiheista kyllä pyrin aina avoimesti kertomaan. Olen miettinyt tuota tapahtumaa tällä viikolla paljonkin ja miettinyt Ifeä ja sen käyttäytymistä. Ifestä olisi voinut tulla pelkopurija, siitä olisi voinut kehittyä hyvin arvaamaton koira, koira jonka kanssa normaali elämä ei olisi onnistunut. Jos siis arkuus olisi kovinkin paljon sen perimässä. Tein paljon virheitä Ifen ja sen arkuuden kanssa, koska sain niin paljon erilaisia neuvoja ja koska kasvattajastakaan ei ollut mitään apua niin epätoivoisena kokeilin kaikkea. Eniten satutti, kun kuulin erään kain omistajan kautta, että kasvattaja oli Jenkeissä väittänyt minun itse tehneen Ifestä aran ja pelokkaan. Tunsin epäonnistuneeni täysin ja minä kun olin olevinaan niin hyvin valmentautunut haastavaan rotuun. Kun lopulta Joensuuhun muutettaessa saatiin kunnollista ja asiantuntevaa apua tilanteemme alkoi helpottaa ja löydettiin yhteinen sävel ja arki on tullut päivä päivältä helpommaksi Ifen kanssa. Nykyisin Ife lenkeillä ollessamme käy iloisesti häntä heiluen moikkaamassa uusia ihmisiä, jos ihminen näyttää ns. vihreää valoa. Myös lapset päästetään jo rapsuttamaan, onpa Ife muutamalle pusutkin poskelle antanut. Näissä tilanteissa en ole pysyä housuissani, koska tekisi mieli vaan kehua Ifeä niin hurjasti että koko Joensuun Rantakylä raikaa. Mutta näissäkin tilanteissa pitää osata hieman tuntea lapsia, että kuinka he lähestyvät koiria ja annanko lupaa rapsuttaa koiria. Onneksi Joensuussa on niin fiksuja lapsia, että ei rynnätä ilman lupaa koiria rapsuttelemaan. Syy miksi jaksan Ifen käytöksestä kerta toisensa jälkeen kirjoittaa on se, että kuulen mitä uskomattomia tarinoita koirastani kerrottavan, edelleen vaikka olen asianomaisia pyytänyt ihan meille kotiin katsomaan millaisten ”vatipäiden” kanssa elän. Ei, Ife ei ole ihanteellinen kai käytökseltään, mutta en ole koskaan niin väittänytkään. Ifen ja Nuukin jälkeläiset ovat mitä ihanimpia koiria luonteeltaan ja kaksi näistä asuu perheessä, jossa on pieniä lapsia ja koirat tulevat hyvin lasten kanssa toimeen. Jos Ifen arkuus olisi sen perimässä, niin uskon että se olisi periyttänyt sitä hyvin vahvasti jälkeläisilleen. Silti en ole kahden vuoden aikana kuullut yhtään valitusta kasvattieni luonteesta ja osan elämää läheltä seuranneena voin hyvillä mielin todeta, että yhdelläkään ei Ifen kaltaista arkuutta ole esiintynyt. Jaku ja Akali molemmat elävät suurkaupungin vilinässä ja ovat erinomaisia citykoiria. Maikki, Fujiko ja Riki taas asuvat ns. syrjäseudulla, mutta silti ovat varmoja ja toimivia pelejä isommassakin hälinässä. Toivonkin, että tämä kirjoitus saavuttaisi myös koirieni luonteita arvostelleet ihmiset ja näin lopettamaan perättömät puheet luonneviasta. Jos et tiedä mistä puhut, parempi pitää suu kiinni. Minä tiedän mistä puhun, olen jakanut tämän koiran kanssa sängyn viimeiset kuusi vuotta. Tämä kirjoitus onkin hyvä lopettaa vanhaan intiaanien sananlaskuun ”Arvostele toista vasta sitten kun olet kulkenut hänen mokkasiineissaan kuun kierron ajan.”.

28.01.2015

Vaikka ja vallan mitä on tapahtunut edellisen päivityksen jälkeen. Aloitin työt elokuussa ja siksi päivityksetkin ovat siis hieman sivuilta unohtuneet. Urkin ensimmäinen virallinen näyttely oli syyskuussa Äänekoskella ja tuloksena oli ROP ja ensimmäinen serti, joten mukavasti alkoi Urkin näyttelyura. Lokakuussa käytiin koirien kanssa sitten silmäpeilauksessa, kun Japanissa oli todettu kailla sarveiskalvon endoteliaalinen dystrofia, joka on eräs korneadystrofian muoto. Molemmat koirat saivat terveen paperit, mutta Ifen vasemmasta silmästä löytyi arpi. Eläinlääkärin mukaan arpi on mitä todennäköisemmin kissan aiheuttama, mutta voi olla myös tuota dystrofiaa. Tilannetta tarkkaillaan Ifen osalta ja käydään vuosittain tarkastuksissa. Urkilla on suvussaan samoja koiria kuin tuolla sairastuneella koiralla, joten myös sen kohdalla silmien tilannetta tarkkaillaan. Loka- ja marraskuu olivat muuten tasaisen tylsää oleskelua koirien kanssa, vettä satoi melkein joka päivä. Ja marraskuussa tuli vielä räntää ja aurinkoa e paljoa näkynyt. Marraskuussa pistäydyttiin Jyväskylän KV:ssa Urkin, Maikin ja Nuukin kanssa. En ole koskaan jännittänyt mitään näyttelyä niin paljon kuin tätä. Syynä jännittämiseen oli meidän tuomari, joka oli Hans ”Hasse” Lehtinen. Ei enempää eikä vähempää, mies joka valitsi tämän vuoden Maailmanvoittajassa BIS-kehän. Ennen kehää tärisin ja minua oksetti, koska jännitin niin paljon. Luotin kyllä Nuukkiin täysin, että se osaa esiintyä jne., mutta kyllä se jännittää tämmöistä nuorta ja aloittelevaa harrastajaa viedä koira legendalle. Urkki aloitti kainkoirien kehän ja esiintyi mallikkaasti, tuomari arvosteli pitkään ja minulla sydän alkoi hakkaamaan entistä enemmän siellä kehän laidalla. Lopputuloksena oli kuitenkin ERI1 ja SA. Nuuk oli oma mahtava itsensä ja minun ei tarvinnut kun vastata tuomarin kysymyksiin ja pitää hihnasta kiinni. Nuuk oli lopulta PU1 ja sai CACIB:n. Tuomari tykkäsi Urkista selvästi enemmän, mutta kun se on vielä kovin nuori ja kesken kehityksen niin Nuuk vei tällä kertaa voiton. Maikki oli ainut narttu saaden täten sertin ja CACIB:n. Joten ROP-kehässä kohtasivat jälleen isä ja tytär. Maikki vei oikeutetusti voiton kotiin, joten Nuuk sai tyytyä olemaan VSP. Lehtinen toivoi lisää kulmauksia Nuukille, mutta sehän on nyt tietty että sen kulmaukset on surkeat. Myös koosta saatiin taas noottia, myös asia joka on tiedossa. Hän oli ollut edellisellä viikolla arvostelemassa kainkoiria Hong Kong:ssa ja sanoi, että ihan samanlaisia yksilöitä koon ja värin puolesta siellä oli ollut.
Jaku kävi marraskuussa terveystutkimuksissa Per Axelssonilla, jossa tarkistettiin silmät, polvet, kyynärät ja lonkat. Lonkat lähtivät Kennelliittoon varmana B:nä ja mahdollista oli, että saattavat palautua C:nä. Viikon jännityksen jälkeen saatiin sitten viralliset tulokset, jotka olivat lonkat A/A, kyynärät 0/0, silmät terveet ja polvet 0/0. Mainintaa tuli matalista lonkkamaljoista, jotka ovat siis rodulle ominaista tai ainakin usealla yksilöllä on matalat lonkkamaljat. Mutta kasvattaja voi vain olla iloinen näin upeista tuloksista :).
Joulukuun alussa olikin sitten vuorossa vuoden viimeiset näyttelyt eli Voittajat. Mitään odotuksia näyttelystä ei ollut, mutta onhan se tapahtumana jo sellainen että pakko sinne on päästä. Yövyttiin Urkin ja Maikin omistajien kanssa samassa huoneessa ja suhteellisen hyvin kaikki sujui, vaikka huoneessa majoittui kaksi urosta ja narttu. Lauantaina oli vuorossa Helsingin Voittaja ja tuomarina meillä oli Robert Blümel Itävallasta. Kainkoiria oli ilmoitettu mahtava määrä, 6 kpl, joten saatiin hieman kilpailun tuntua ilmaan. Juniori urokset aloittivat kehän ja vastakkain oli kaksi Japanin tuontia. Urkki pisti homman hieman ranttaliksi, jätkällä on nyt iskenyt murkkuikä ihan tosissaan. Tuomari ilmeisesti kuitenkin tykkäsi vähän villimmästä menosta, koska Urkki voitti oman luokkansa ollen täten Helsingin Juniori Voittaja 2014. Ei lainkaan huonosti. Jaku ja Nuuk voittivat myös oman luokkansa. Nuukilla ei ole koskaan ennen ollut PU-kehässä näin paljon kisakumppaneita, joten kyllähän se jänskätti miten käy. Kaiken kaikkiaan lopputulos oli hieman yllättävä: Nuuk oli PU1, Urkki PU2 ja Jaku PU3. Joten saimme uroksissa taas kertaalleen kaikki mitä pystyimme saamaan. Itse olisin toivonut, että Jaku olisi ollut kakkonen, mutta tällä kertaa näin. Näin ollen siis Nuukista tuli Helsingin Voittaja 2014. Narttuja oli ilmoitettu kaksi: Akali ja Maya. Molemmat saivat erinomaiset ja SA:n. Akali antoi käydä itsensä hienosti läpi ja suostui tällä kertaa jopa kävelemään :D. Maya oli sitten PN1 ja Akali PN2. Loppujen lopuksi Maikki oli taas kertaalleen ROP ja Nuuk VSP. Tuomari ihastui todella Mayan kauniiseen päähän. Ryhmässä Maya jaksoi vielä hyvin, mutta jatkopaikkaa ei irronnut. Todella upeaa, että hokkaido pääsi kahdeksan parhaan joukkoon. Sunnuntaina meillä olikin tuomarina Anneli Pukkila, joka arvosteli kait myös erikoisnäyttelyssä. Urkilla oli todella uhma päällä ja käytös kehässä sen mukaista. Täytyy ihmetellä tuomarin sitkeyttä koiran arvioinnissa ja ennen kaikkea sitä ettei antanut EVA:a. Tuloksena oli Urkin ensimmäinen EH. Jakun tulos pysyi samana kuin erkkarissa eli myös EH. Nuuk oli PU1 ja täten myös Voittaja 2014. Akali paransi hienosti tulostaan kesästä hyvästä erittäin hyväksi. Maya keräsi taas koko potin saaden itselleen Voittaja 2014 – tittelin. Maikki päihitti taas isänsä ROP-kehässä. Tuomari kaipasi Nuukille, yllätys yllätys, lisää kulmauksia ja muilta koiriltamme parempaa käytöstä. Kaiken kaikkiaan hieno viikonloppu ja ylipäätään koko vuosi: erkkarin, maailmanvoittajan ja voittaja-näyttelyiden ROP & VSP:t tulivat koirillemme, joten ei voi valittaa, ainoastaan yksi saavutettavissa ollut titteli jäi saamatta eli Juniori Voittaja 2014. 15 näyttelystä koiramme olivat 10 x ROP, 8 x VSP, 3 x PN2, PU2 ja PU3. Tässäpä vielä tämmönen koko perheen pönötys kuva.

>br>  photo familymeeting_zpso2aybven.jpg
Vuodenvaihde sujui meillä rauhallisesti, mitä koirat nyt hieman paukkuja pelkäsivät. Toivottavasti tänä vuonna pääsemme toteuttamaan haaveen mökkivuodenvaihteesta kaukana keskustan paukkeesta. Joensuussa on ollut aivan mahtavat lenkkeilykelit, vaikka pakkasta on ollut suhteellisen reilustikin. Onneksi omien koirien pakkasen sietokyky on hyvä ja lenkeille pääsee, kun oma varustus on kunnossa. Loppiaisena käytiin viettämässä koirien kanssa pari päivää Kolin luonnon rauhassa. Minulla ei ollut kokemusta Kolista talvella ja varsinkaan koirien kanssa, mutta kun itselle vuokraa lumikengät niin hyvät samoilu mahdollisuudet koirallisille on myös talvella. Tammikuun puolivälissä Ifeltä poistettiin myös yksi P1, koska se oli jo melko irti. Syytä ei tiedetä, mutta ainakaan hammaskivi sen aiheuttaja ei ollut. Ien ei ollut tulehtunut tmv., hammas oli vain irti.
Tammikuussa päästiin myös sertijahtiin, kun Jaku ja Maikki oli ilmoitettu Turun KV:hen tavoittelemaan molempien viimeistä sertiä muotovalion arvoon. Tuomarina oli Erwin Manders Alankomaista. Tuomarista ei ollut mitään etukäteistietoja ja kyllähän se vähän jännitti kehään kävellä. Shiboja seurailin sivusilmällä ja ei tuomari mikään ERI-automaatti ollut. Eniten jännitti miten Jaku suhtautuu käsittelyyn, kun sitä oli käyty ennen näyttelyitä harjoittelemassa ja ennen kehää myös moni rodusta kiinnostunut pääsi leikkimään tuomaria. Ja wau! Eron kyllä huomasi ja näki koirasta, luottoa vieraisiin ihmisiin oli tullut ja jätkä seisoi kuin tatti tuomarin käydessä sitä läpi. Tuomari oli tarkka, mittasi pään ja rungon mittasuhteet ja liikkeet olivat myös tärkeät eli sai juosta useamman kuin yhden kiekan. Itkuhan siinä meinasi päästä, kun arvostelun päätteeksi kuulee sanat ”excellent and the whole packet”. Ja kyllä näytti Jakun omistajakin kehän laidalla olevan yllättynyt koiran saavutuksesta. Myös Maya valioitui samalla reissulla, tasaisen varma suoritus likalta jälleen . Jakulle tuli kiitosta kauniista päästä, joka sillä kyllä onkin ja noottia tuli selän epätasaisuudesta kun tahtoo köyristää selkäänsä. Reissu oli minun osalta pitkä (kilometrejä kertyi yhteensä lähemmäs 1210 km), mutta erittäin kiva. Ei näitä reissuja voisi tehdä, jos porukka mukana ei olisi mieluista ja ns. samalla aaltopituudella. Joten kiitos matkaseuralle <3. Kesällä sit sinne Viroon ja Puolaan :P. Ja kyllähän se mieltä lämmitti kuulla kehuja omista kasvateista. Tuomarit yöpyivät samassa hotellissa kuin me ja kun oltiin siinä lähtöä tekemässä sattuivat tuomarit olemaan ulkona samaan aikaan odottamassa kyytiään ja kuulin yhden tuomarin sanovan ”Wow, Kais are here much better.”. Tästä on hyvä aloittaa uusi vuosi!

 photo 1898429_10153003203775688_1376157171393150338_o_zpsxic0bpqe.jpg
Kuva Tuija Nummi


17.8.2014

”No kun sä oot niin nuori, että ---” Tuo on lauseen alku, jonka olen kuullut monesti puhuttaessa koirien jalostuksesta vanhempien kasvattajien kanssa. Liian nuori ymmärtämään joidenkin mielestä yhtään mitään koirien kasvatuksesta näin pelkistettynä :) Itse en ihan näin mustavalkoisesti asiata näe, vaikka kennelnimelleni on vasta yksi pentue rekisteröity. Mielestäni sitä tietotaidon määrää ei voi mitata rekisteröityjen pentueiden määrissä, että useamman pentueen kasvattanut tietää automaattisesti enemmän genetiikasta, joka koirien jalostukseen liittyy. Ei todellakaan. Olen ollut siitä onnellisessa asemassa lapsesta asti, että lähisuvussani sekä äiti että kummitäti ovat kasvattaneet sekä kissoja että koiria koko lapsuuteni. Kissanäyttelyissä olen pyörinyt 3 kk ikäisestä sinne 7 vuoden ikäiseksi, jonka jälkeen kuvioon tulikin sitten koirat. Kasvatettujen kissapentueiden määrää en edes muista, mutta pienestä asti äitini on hienosti minut ottanut mukaan pentujen synnytykseen ja hoitoon. Olen ollut todistamassa niitä kasvattajan epäonnen päiviä ihan polven korkuisesta asti, kun kaikki ei suju niin kuin pitäisi. Kitalakihalkioita, kuolleena syntyneitä pentuja, emon hylkäämiä pentuja ja keisarinleikkauksia. Olen saanut olla syöttämässä pentuja, kun emokissan oma maito ei riitä koko pesuetta ravitsemaan, etsimässä emokissan piilopaikkaa pennuille, kun tulee se ”muuttovaihe” ja siivoamassa pentujen pissa-astioita. Joidenkin mielestä lapsen ei kuuluisi nähdä tai kokea tällaista, mutta nämä ovat opettaneet minulle vain hyviä asioita omaa kasvattajan uraani ajatellen. En katso maailmaa ja koirien jalostusta vaaleanpunaisten lasien läpi vaan osaan sopeutua myös yllätyksiin. Cornish rex on varmasti ollut se kissarotu, joka on vaikuttanut paljon siihen, että kiinnostuin genetiikasta ihan kirjallisuuden tasolla. Mieletön kiinnostus siihen, miksi tällä rodulla on kihara turkki ja miten se on aikojen saatossa jalostettu sellaiseksi. Eihän sitä lapsena ymmärtänyt genetiikan termeistä mitään, mutta perusteet kirjaston kirjoista on käyty opiskelemassa konkreettisten esimerkkien avulla.
Lopullisen sinetin luonnontieteiden opiskeluilla aiheutti minun ensimmäisen koirani Mistyn syntymä. Olin silloin 11-vuotias. Pienen tytön päähän ei vaan mennyt se miten kahdesta musta-valkoisesta koirasta voi syntyä maksa-valkoinen, joten ei kun kirjastoon ja internetistä tietoa etsimään. Ja syykin selvisi koirien sukutauluja pläräämällä, isän isä ja emän isä olivat maksa-valkoisia ja lisäksi emän emä oli musta-valko-tan. Voisi kai näin leikkisästi sanoa, että siitä se ajatus sitten lähti. Schipperkejen tullessa peliin olin jo sen verta vanhempi, että genetiikka ja koirien jalostus alkoi todella kiinnostaa. Ja lisäksi internetistä löytyi tuolloin ja aivan valtavasti infoa eikä tietoja tarvinnut lukea pikku kylän kirjastojen kirjoista, joissa tieto oli osittain jo vanhentunutta. Olen saanut olla mukana äitini kasvatustoiminnassa myös koirien osalta ihan alusta saakka, joten kasvatuskokemusta on kertynyt vaikka ei sille omalle kasvattajanimelle. Siksi välistä koen loukkaavana sen, että kokemusta koiran kasvatuksessa mitataan sillä iällä. Ikä on vain numero, tässäkin asiassa. Olen päässyt olemaan mukana keisarinleikkauksissa, kokenut nartun polttoheikkoudet, päässyt avustamaan jos pentu onkin tullut perätilassa ja lisäksi nähnyt millainen on vesipää. Olen kyllä törmännyt sellaisiinkin ”vanhoihin, viisaisiin ja kokeneisiin” kasvattajiin, joille perusgenetiikan sanat ovat ihan hepreaa. Vanhoilla kasvattajilla on varmasti paljon sitä käytännön kokemusta asioista, mutta ei se perusgenetiikan hallinta nyt pahitteeksi olisi. Otan kiitollisena vastaan kaikki neuvot kokeneimmilta kasvattajilta, mutta olen oppinut myös kyseenalaistamaan ja tarkistamaan tiedot, jos koen sen tarpeelliseksi. Siitä ei kenenkään tarvitse loukkaantua, jos en itse ole samaa mieltä joissakin jalostukseen liittyvissä asioissa.
Ja miten tämä vuodatus nyt sitten edes liittyy kainkoiriin? Ifen jalostus on aiheuttanut varmasti paljon keskustelua koirapiireissä. Otin tietoisen riskin astuttaessani Ifen. Kuten sivuiltani sen voi myös lukea, niin Ife on vieraita kohtaan arka ja hyvin varauksellinen. Uudet ja yllättävät tilanteet aiheuttavat sille edelleen korkean pako tarpeen. Tunnen Ifen sukulaisia paljon Yhdysvalloista ja olen kaikkien kain omistajien kanssa jutellut koirien luonteista, jos koirat ovat edes kaukaista sukua Ifelle. Olen alusta asti ollut sitä mieltä, että sen varauksellisuus on enemmänkin opittua kuin täysin geeneissä olevaa. Ifestä on otettu verinäyte Hannes Lohen arkuustutkimukseen, joten toivottavasti joskus tuloksia saamme :). Samoin Ifen ja Nuukin pennuista on näytteet otettu ja Lohen tutkimusryhmälle lähetetty. Nuuk taas on pomminvarma koira ollut ihan alusta asti. Vaihdoin ajatuksia useiden ulkomaalaisten kain kasvattajien kanssa ennen lopullista päätöstä Ifen astutuksesta Nuukilla. Sain paljon positiivista tukea ja asioita tutkailtiin eri näkökulmista ja suunnista. Valmiiksi mietittiin nekin ”entäjos”-tilanteet. Päällimmäisenä minulla oli ajatus, että entä jos Ifen arkuus todellakin on perinnöllistä niin edes Nuukin huippuluonne ei siinä vaiheessa paljon auttaisi. Kuitenkin otin riskin ja Ife astutettiin Nuukilla lokakuussa 2012. Pennut syntyivät joulukuussa ja Ife oli aivan loistava äiti. Huolehti pennuista todella upeasti ja synnytys sujui nopeasti. Pentuja käsiteltiin paljon päivittäin ja niitä totutettiin erilaisiin normaalin elämän ääniin ja pennut kasvoivat minulla keskellä normaalia arkea. Olin tiiviisti kotona pentujen elämän ensimmäiset 7 viikkoa ja päätöstä ei ole tarvinnut katua hetkeäkään. Olen livenä tavannut viidestä pennusta kolme ja yhdelläkään koiralla ei ole havaittavissa Ifen kaltaista varautuneisuutta vieraisiin ihmisiin normaaleissa kanssakäymisissä (ei siis näyttelykehässä). Ja lisäksi mitä olen kuullut kahdesta muusta, niin siellä ollaan myös hyvin Nuukin kaltaisia mitä tulee vieraitten ihmisten kohtaamiseen.

Määrätietoisuus on ajanut minut tähän pisteeseen missä olen nyt. Nyt tuntuu mielettömältä ajatella, että olin vain 18-vuotias maksaessani Ifen varausmaksun, varausmaksun pennusta jota ei ollut vielä edes syntynyt. Uskon vahvasti, että jos en olisi tuonut Suomeen ensimmäistä kaita, ei sitä olisi vieläkään tehnyt kukaan muu. Joskus vain vaaditaan niitä päättömiä riskin ottoja. Iso kiitos kuuluu perheelleni, eri toten äidilleni, joka on tukenut minua näissä pähkähulluissa ideoissa ja kehottanut kurkottamaan tähtiin ja lisäksi tutustuttanut minut koirien ja kissojen kasvatukseen ihan vauvasta asti.

14.8.2014

Maailman voittajasta selvitty hengissä! Ajettiin Nuukin kanssa Vantaalle hotelliin jo torstaina, koska halusin käydä tutustumassa näyttelypaikkaan rauhassa perjantaina ilman koiraa. Plus halusin ostella tavaraa valmiiksi ettei lauantaina tarvitse sitten autoon kauheasti tavarata roudailla. Meidän hotelli sijaitsi ihan Vantaanjoen kupeessa, jossa oli upeat lenkkeilymaastot koirien kanssa. Huolimatta hotellin kyseenalaisesta maineesta, olisin sinne valmis majoittumaan toistekin koiran kanssa juurikin näiden lenkkeilymahdollisuuksien takia. Perjantai-aamuna käytiinkin pitkällä lenkillä joen varrella kävellen Nuukin kanssa. Oli vaan kovin ihmeissään, kun en päästänyt sitä jokeen kahlailemaan kuten täällä kotona Joensuussa (rehellisesti sanottuna vesi näytti minusta todella kuvottavalta!). Iltapäivällä kävin pyörähtämässä messarissa ja mukaan tarttuikin reilusti koirille ja kissalle evästä. Tämä maalainen joutui käyttämään julkista liikennettä tuolla isolla kirkolla ja kaikista peloistani huolimatta selvisin kuin ihmeen kaupalla aina oikealle pysäkille (kiitos Tuomas reaaliaikaisesta opastuksesta :) ). Perjantai-iltana meillä olikin sitten viime hetken treenit Gekkoo No-poppoon kesken Heurekan parkkipaikalla. Olinhan kuitenkin ilmoittanut kasvattaja- ja pariluokan ja ei oltu koskaan treenattu tätä. Saimme myös paikalle kaksi (toivottavasti) tulevaa kain omistajaa, jotka tulivat tutustumaan rotuun livenä. Paikalle saatiinkin hyvin edustava joukko kainkoiria, kun paikalla oli Akali, Jaku, Maya, Nuuk ja Urkki eli puolet Suomen kai populaatiosta. Kaikki koirat osasivat käyttäytyä edukseen ja kyllä me ihmisetkin taidettiin antaa hyvä rotu kuvasta :D. Treenit meni miten meni ja kun parikilpailua harjoiteltiin niin oli jo usko mennä, että esitänkö koko paria eli Nuukkia ja Maikkia. Mayalla oli juoksut lopuillaan ja mikäs olisikaan kivempaa näin uroksen omistajan näkökulmasta, kun toinen koittaa nousta selkään koko ajan kun koiria koitat liikuttaa. Lisäksi kasvattajaryhmää harjoiteltaessa näytti siltä ettei Mayaa ja Akalia voisi seisottaa peräkkäin kun eivät kovin hyvin juttuun tulleet. Akali on niin Ifen kopio kuin voi olla mitä tulee tuohon toisten narttujen sietämiseen, jos toisella on juoksut. Eli samalla reviirille ei muuten mahduta. Treeneistä jäi kuitenkin kaikinpuolin hyvä mieli aamua ajatellen.
Oltiin messarissa jo hyvissä ajoin, että koirat sai vähän rauhoittua ja saatiin itsekin hengähtää ennen kehää. Paikalle oli ilmoitettu 8 kaita, joista 7 oli aikuisia. Kova kisa siis tulossa, varsinkin kun paikalla oli viime vuoden maailman voittajat (ja ei näiden koirien tittelirivi muutenkaan kovin tyhjä ole). Tuomarina meillä oli siis herra Kamisato Hiroshi Japanista. Tiesin tuomarin arvostavan hyvin liikkuvaa, hyvin rakentunutta ja ennen kaikkea hyvässä lihaskunnossa olevaa koiraa. Nuuk tosiaan on omaan silmään suhteellisen niukasti kulmautunut, joten odotin tosissani meille sitä EH:ta. Kainkoirien kehän aloitti Urkki, joka esiintyi nyt viimeistä kertaa pentuluokassa. Hienosti meidän maalainen veti :P. Koska tuomari ei puhunut paljoakaan englantia, oli hänellä tulkki mukana. Arvostelut olivat siksi hieman pelkistettyjä. Urkki sai kunniapalkinnon ja oli täten rotunsa paras pentu. Minun odotukset näyttelystä oli siis täytetty ja kaikki tuleva oli vain plussaa. Me oltiin Jakun kanssa seuraavaksi vuorossa… Näytin itse Jakun hampaat, kun tahtoi hieman pakitella siinä. Tuomaria tämä vain nauratti ja se laski hieman omaa turhautuneisuutta. Liikkeitä tosiaan katsottiin todella tarkkaan, samoin ilmettä eli siellä sai juosta sitten useamman kiekan. Siinä sitten seista pönötettiin Jakun kanssa kunnes kuulin taikasanan ”excellent”. Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen, kun kiikutin arvostelun jälkeen koiran omistajalleen ja vaihdoin Nuukin. Nuukilla oli valioluokassa kilpailijana upea tanskalainen uros. Tuomari tuntui kovasti tulkin välityksellä selvittävän kehäsihteerien kanssa ennen koiran arvostelua jotakin ja minua alkoi lievästi sanottuna jännittää mikä siellä mättää. Koira saatiin kuitenkin arvostelua ja tuloksena oli erittäin hyvä. Tässä vaiheessa alkoi sitten todella jännittää mitä ihmettä Nuuk saa, kun edellinen koira oli kuitenkin viime vuoden maailman voittaja. Mutta leuka rintaan ja kohti tuomarin arvostelevaa silmää. Nuuk antoi käydä itsensä läpi hienosti ja liikkui kuin unelma. Ja erinomainenhan sieltä tulla paukahti. Syynä tanskalaisen koiran EH:n oli koiran koko, se todellakin oli pieni koska jopa nartut olivat sitä kookkaampia. Seuraavaksi vuorossa oli cacib kehä, kehä jossa siis cacibin saaneesta koirasta tulee automaattisesti maailman voittaja. Jakun tuli esittämään Kati (iso kiitos!) ja niin saatiin kehä pyörimään. Tuomari valitsi Nuukin ykköseksi ja täten siitä tuli maailman voittaja. Jaku sai vara-cacibin ja sertin. Mielettömän upeata saada serti rodun kotimaan tuomarilta. Jakun arvostelu:
“Breed type: very good. Quality: very good. Condition: very good. Head: very good. Neck and back: good. Body balance: good. Tail: very good. Movement: good. Coat: good”
Nartut olivat kehässä seuraavaksi ja meidän nuoriso eli Akali ja Maya aloittivat kehän. Akali oli aamulla selvästi noussut väärällä tassulla ylös, kun sitä ei vaan huvittanut mikään siellä kehässä. Ja kaikkein vähiten se liikkuminen :D. Arvostelu oli kuitenkin hieno ja tuloksena erittäin hyvä. Tässä vaiheessa kasvattaja myhäili jo kehän laidalla tyytyväisenä, että kasvattajaluokka saadaan kasaan. Mayan tulos oli sitten erinomainen. Sekä avoimessa että valioluokassa oli narttuja, joista molemmat saivat erinomaisen. Tuli cacib kehän vuoro, Maikki toimi ryhmän johtajana ja liikkeitä katsottiin taas todella tarkkaan. Voi sitä riemun määrää, kun tuomari osoitti Maikkia ja Katia ykköseksi. En muista tarkalleen, mutta taisi siellä kehän laidalla kasvattaja hyppiä suhteellisen riemuissaan tästä. Vara-cacib meni sitten Ifen sukulaiselle Tanskaan, joka muuten on myös viime vuoden maailman voittaja. Ja cacibin myötähän Maikki sai sitten myös sertin. Joten taas kertaalleen ROP-kehässä isä ja tytär kohtasivat. Tuomarin mielestä Nuuk oli tänään parempi ja täten siitä tuli ROP ja Maikista VSP. Kasvattajaluokka oli seuraavaksi, johon siis osallistui Akali, Jaku ja Maya. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun rodussa esitetään kasvattajaluokka FCI:n näyttelyssä. Täten ylpeänä voin sanoa kasvattaneeni maailman ensimmäisen kai pentueen, joka on palkittu maailman voittaja näyttelyssä rotunsa parhaana kasvattajana <3. Kasvattajana olen tarjonnut pennuille mahdollisemman hyvät lähtökohdat elämään, mutta todellisen työn ovat tehneet upeat kasvattien omistajat. ISO KIITOS teille, ilman teitä en olisi tässä. Ja tässä kasvattajaryhmän arvostelu: ”Type: very good. Similar types. Quality: very good. Condition: very good.”. Parikilpailu oli tämän jälkeen, jossa siis esitin Nuukin ja Mayan. Omistaja on aidosti yllättynyt miten upeasti koirat vetivät shown. Kun miettii, että asuvat erillään ja kerettiin tosiaan se pari kertaa harjoitella ennen kehää. Lopulta olimme ROP-pari. Samainen tuomari arvosteli myös BIS-pari kehän ja sanoi minulle tulkin välityksellä, että odottaa todella näkevänsä meidät isossa kehässä. Parikilpailun arvostelu: ”Very similar type. Same balance. Very good quality. Very good movements.”. Sain kehän jälkeen vielä vaihtaa muutaman sanan tuomarin kanssa tulkin välityksellä ja tuomari oli yllättynyt kuinka hyvälaatuisia koiria meillä täällä Suomessa on. Tällaisista kommenteista ei voi muuta kuin olla otettu. Kehien jälkeen koirat pääsikin dopingtestiin, joten kaikin puolin jännittävä päivä meille kaikille. Voin varmasti todeta, että näytteenottaja joka sattui Maikille kiroaa tämän rodun alimpaan helvettiin, eihän sitä virtsanäytettä odoteltu kuin 4 tuntia. Ja kun valvoja ei saa poistua koiran luota edes vessaan tai syömään, niin voin uskoa että hieman pitkä päivä oli hänellä.
Loppupäivä sujuikin shoppaillessa ja kehän laidalla odottaen ryhmäkilpailujen alkamista. Luonamme kävi paljon rodusta kiinnostuneita ja olikin kiva vaihtaa ajatuksia ihmisten kanssa rodustamme. Oli myös kiva nähdä livenä ihmisiä joiden kanssa on vaihdettu vain sähköposteja tai viestejä facebookissa. Ryhmissä ei tullut menestystä, mutta ennen kaikkea hyvää julkisuutta rodulle! Kaikki käyttäytyivät esimerkillisesti isossa kehässä, vaikka porukkaa oli paljon ja ennen kaikkea melua joka ei kuulu koirien normaali arkielämään (eli livebändi, joka isossa kehässä oli soittamassa). Tästä linkistä voi katsoa ryhmäkilpailut jälkikäteen: parikilpailu http://webcaster.goodmood.fi/wds2014/recordings/?video=7 (kainkoirat 11:20), ryhmäkisa http://webcaster.goodmood.fi/wds2014/recordings/?video=10 (kainkoirat 4:25). Kasvattajaluokan videoklippiä ei vielä sivuilta löytynytkään. Kuvia löytyy sitten näiltä sivuilta http://ferriswheel.kuvat.fi/kuvat/WDS+2014/, http://ktverin.kuvat.fi/kuvat/Sekalaisia,+mm.+n%C3%A4yttelyit%C3%A4/Helsinki,+Maailman+voittajan%C3%A4yttely+9.8.2014/ ja https://www.flickr.com/photos/[email protected]/sets/72157645976802250/. Kaiken kaikkiaan päivä oli pitkä, mutta sitäkin hauskempi. En vieläkään ole tajunnut, että omistan oikeasti kaksi maailman voittajaa. Tieni tähän pisteeseen on ollut pitkä ja kivinen. On aivan mieletöntä ajatella, että vihdoinkin kaikki työ alkaa kantaa hedelmää. Kiitos seurasta kaikille, jotka luonamme pistäydyitte ja kasvattien omistajille. Ja kiitos Tuomas ”kepoilusta”, susta tulee mahtava kepo jollekin ;) <3. Ja loppuun viralliset pönötyskuvat meidän voittajista ja kasvattajaryhmästä. Kuvista kiitos Kenneth Tverinille :).
 photo 42af1be7-51ac-484f-80bf-91bdc7578c01_zps79495232.jpg  photo c32f85cc-9931-4c0d-9581-07d78bf225c4_zps23f61839.jpg
Ja meidän hienot palkinnot:
 photo 798f0937-6516-4975-b9ef-09a7f3e39d91_zps1b3eb10a.jpg


3.08.2014

Ah ihana kesä ja ihanien ilmojen mukanaan tuomat syyt ettei kerkeä päivittää edes kotisivuja. Kesään ei ole ihmeempiä kuulunut, koirat ja kissa kävivät viettämässä mökkilomaa parisen viikkoa kesä-heinäkuun vaihteessa ja loma minusta näytti tulleen niille ihan tarpeeseen :D. Nuukin kanssa käytiin heittämässä lenkki Nastolassa erikoisnäyttelyssä, jossa tuomarina oli Anneli Pukkila. Paikalla oli lähes kaikki Suomen kait kolmea lukuunottamatta eli osallistujia oli kaiken kaikkiaan seitsemän. Tehtiin ihan Euroopan uusi ennätys, joka tosin rikkoutuu nyt tulevassa maailmanvoittajassa. Tämä oli Urkin debyyttinäyttely ja sain kunnian esittää herran, tuloksena KP ja PEK2 (arvostelu luettavissa Urkin omilta sivuilta). Aivan mahtava pakkaus ja heti oli tuomaria pusuttelemassa. Ja oli muuten hieman viime näkemästä kasvanut (kuvia koitan lisäillä tuonne kuvat-sivustolle tässä ensi viikolla). Toivotaan, että pysyy poika terveenä ja periyttäisi kokoaan niin saataisin tätä Euroopan kai kannan kokoa hieman lähemmäksi sitä ihannetta. Myös Jaku oli ilmoitettu ja sain esittää senkin. Tulokseksi saatiin erittäin hyvä ja tässä asrvostelu: "18kk, hyvät mittasuhteet. Kaunispiirteinen pää. Hyvä runko, hyvä rungon tilavuus. Riittävä raajaluusto. Riittävästi kulmautunut edestä, turhan niukasta takaa. Jyrkkä lantio. Köyristää selkäänsä seistessä. Hyvä häntä. Saisi liikkua paremmalla askeleella, turhan ahtaasti takaa, löysästi edestä. Tarvitsee lisää kehätotutusta.". Nuuk alkoi olla jo melko väsynyt kuumasta päivästä ja esiintyminen oli mitä oli. Kuulin tuomarin sanovan, että annetaan nyt se eri ja kerkesin jo huokaista ääneen että jes me päästään kotia täältä helteestä, johon tuomari naureskellen vastasi että äläs nyt vielä, saitte te sen SA:nkin. Mielessäni kerkesin jo kirota, että pitikin mennä avaamaan suu liian aikaisin. Seuraavaksi olikin sitten Maikin ja Akalin vuoro. Akalillla taitaa olla juoksut alkamassa, kun tahtoi hieman kenkkuilla tuomarille tai sitten on vain yksinkertaisesti murkkuikä iskenyt oikein toden teolla. Oli neiti sitä mieltä et muhunhan ei muuten kosketa, tuloksena sitten hyvä. Maikki oli taas oma jäätävä itsensä ja seista tapitti kehässä kuin erittäin vanha kehäkettu, tulokseksi sitten ERI ja SA. Paras narttu kehässä Mayaa vastassa olikin sitten vanhempi Japanin tuonti narttu. Maikki ja Pimu ovat aikaisemminkin PN-kehässä kohdanneet ja Maikki vei taas kertaalleen voiton. Joten uusintaottelu otettiin täten myös ROP kehässä, jossa Nuuk ja Maikki olivat vastakkain. Kolmas kerta toden sanoo eli Maikki oli lopulta ROP ja Nuuk ensimmäistä kertaa VSP. Aivan mahtava fiilis, kun oma kasvatti päihittää kaksi Japanin tuontia erikoisnäyttelyssä! Tässäpä vielä kuva ROP:sta ja VSP:stä (kuvasta kiitokset Mervi Tuomaalalle):
 photo erkkari2_zpsef745ba8.jpg

Kiitokset muuten myös Miialle, kun olit meidän apukäsinä. Ilman sinua olisimme olleet aika solmussa. Nastolasta me sitten Nuukin kanssa ajeltiin mökille Pielavedelle ja Nuuk jäikin sinne muun lauman kaveriksi pariksi viikkoa luonnon helmaan "mummon" hoiviin. Kiitokset äitille, että koirat saivat kesällä ladata kunnolla akkuja edes parisen viikkoa :). Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna olikin sitten vuorossa Helsingin kesänäyttely, johon oli ilmoitettu Jaku ja Akali. Koska en itse päässyt Jakua esittämään, niin Akalin omistaja Kati kävi sitten Jakun kanssa kehässä pyörähtämässä ja eihän se yhtään hullumpi reissu ollutkaan. Jaku sai siellä Marjatta Pylvänäinen-Suorsan arvostelussa toisen sertinsä ja oli VSP. Isot kiitokset Katille Jakun handlauksesta ja onnittelut vielä kertaalleen Tuomakselle! Akali oli taas kenkkuillut hieman tuomarin käsittelyssä ja tulokseksi tuli taas hyvä. Eli ihan selvästi Akali on päättänyt kulkea Ifen tassun jälkiä myös kehissä ja ulkonäön ja rakenteensa puolesta. Mutta kyllähän me sen kaikki tiedämme, että hiljaa hyvä tulee. Jakun arvostelu: "Hyvät mittasuhteet. Riittävä luusto. Hyvä kallon leveys. Selvä otsapenger. Vahva kuono, hieman kookkaat korvat, jotka voisivat taipua paremmin eteenpäin. Hyvä ylälinja. Hyvä asentoinen häntä. Riittävä rungon syvyys. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu hyvällä sivuaskeleella. Hyvä karvan laatu.". Ja tässäpä vielä pari poseerauskuvaa palkintojen kera (kuvat Tuomas Rossi):
 photo c8b5a40f-ed8c-4878-bd2e-842796f64ebe_zps0087395b.jpg  photo 6a8d083e-cd74-4fe8-bd60-b72647838242_zps26c66ad4.jpg  photo Photo2772014164339_zpsa32436d0.jpg

Nuukin kanssa on käyty nyt erkkarin jälkeen pari kertaa harjoittelemassa meidän suurta koitosta eli maailmanvoittajaa varten. Maailmanvoittajassa tullaan myös toivottavasti näkemään ensimmäistä kertaa kainkoirissa kasvattajaryhmä esitettynä. Myös parikilpailuun on ilmoitettu ainakin Nuuk ja Maya, saas nähdä kuinka meidän maalaisten tuolla isossa kaupungissa käy. Tulkaahan moikkaamaan, jos paikalle eksytte.

25.05.2014

Paljoa ei parissa kuukaudessa meidän elämässä ole tapahtunut. Suurimpana ehkä se, että vietämme koko kesän elukoiden kanssa Joensuussa :). Niin ja että itse valmistuin huhtikuussa luonnontieteden kandidaatiksi. Akali on käynyt muutamassa näyttelyssä tässä välissä ja arvostelut löytyy Akalin omilta sivuilta. Hienosti on tyttö pärjännyt. Akali kävi myös terveystarkastuksissa ja tulokset olivat erittäin hyvät :). Tästä on hyvä jatkaa pentuesuunnitelmia. Kainkoirien kasvatus ei ole Euroopassa kovinkaan yksinkertaista. Jalostuskelpoisia yksilöitä on vähän ja siksi usein on turvauduttava ulkomaiseen urokseen, kuten nyt itse seuraavassa pentueeessa. Mitään salamyhkäistä tässä ei kuitenkaan ole vaan Ikkosta saa lisätietoja minulta ja myös Ikkon omistajalta itseltään. Ikko omaa hyvät kulmaukset, hyvän suvun, upean brindlen ja on tarpeeksi vanha. Tällä yhdistelmällä pyrin tuomaan lisää kulmauksia näihin nykyisiin kantoihin, koska tosiasiahan on että suurimmalla osalla Japanin tuonneista on liian niukat kulmaukset ja yhdistämällä kaksi huonosti kulmautunutta koiraa keskenään, ei aiheuta muuta kuin ongelmia. Sama homma liian nuoren uroksen jalostuskäytössä, kun sieltä voi joku sairaus myöhemmällä iällä ilmetäkin. Lisäksi tunnen Ikkon puolen sukua paljon myös Jenkeistä ja pystyy senkin perusteella terveydestä jo jotakin sanomaan. Tästä linkistä löytyy muuten videonpätkiä Ikkosta https://www.youtube.com/user/ladynaoki/videos.
Näistäpä päästään sitten luontevasti aiheeseen, joka on herättynyt eräiden "ihanien" ihmisten puheiden toimesta keskustelua ulkomaita myöten. Olen saanut pari yhteenottoa koskien kain tuontia Jenkeistä ja sitä minkä luonteisia koiria sieltä saa. Ife on jenkki-taustainen kai ja haluan nyt vielä kerran korostaa ettei Ifen arkuus ja ujous ole yleistä kaikissa sieltä tulevista koirista. On väärin leimata yli 200 yksilöä yhden yksilön käytöksen perusteella. Joten on ihan turvallista tuoda sieltä kai ja mielelläni autan kasvattajan etsinnässä sieltä :).
Joensuussa oli viime viikolla perinteinen Suvi-Karelia näyttely ja saatiinkin mieluisia vieraita viikonlopuksi, kun Jaku omistajineen tuli käymään meillä. Totuttuun tapaan näyttely oli kaksi päiväinen, mutta olimme ilmoittaneet koirat vain lauantaille. Eihän se nyt ihan mennyt niin kuin Strömsössä, mutta kuitenkin hienot arvostelut saatiin sekä Ifelle että Jakulle. Tuomarina oli norjalainen herrasmies, joka kovasti tahtoi nostaa koirat pöydälle. Japanissa (eikä kyllä missään muuallakaan maailmassa) kaita EI arvostella pöydällä ja siksi kieltäydyin koiria siihen nostamasta. Jaku käyttäytyi kehässä samanlailla kuin Messarissa, mutta sai silti maininnan käytöksestä. Noh, jokaisella on varmasti oma mielikuvansa siitä millainen kain luonne tulee olla. Tässäpä Jakun arvostelu ja tulokseksihan tuli erinomainen ilman SA:ta: "Excellent type. Nice masculine head and expression. Scissor bite. Good neck. Well angulated for breed. Good chest and body. Strong topline. Moves well. Nice coat. Need to be trained to be handled for foreign people."
Kasvattaja on ainakin huippuylpeä arvostelusta. Ja muutenkin mitenkä mahtava pakkaus Jaku on. Iso kiitos kuuluu Tuomakselle, joka on jaksanut jätkän kanssa tehdä töitä <3. Se onkin nyt meidän vuoro tulla käymään siellä etelässä. Kehissä meidän poppoon voi nähdä sitten heinäkuun alussa erkkarissa Nastolassa.
Pyörähdin eilen Varkaudessa Katin ja Jussin luona. Voi hyvänen aika miten iso Urkista oli jo tullut. Ja mikä turkki sillä koiralla on, huh huh. Ulkomuodoltaan Urkista on tullut hyvinkin isänsä ja ukkinsa Eishinin kaltainen eli juuri sitä mitä toivoin. Maikilla oli "bad hair day" ja oli päättänyt tiputtaa karvat näin kesän kunniaksi :). Kiitokset kestitsemisestä ja seuraavaan kertaan.

25.03.2014

Kevät onkin jo melko pitkällä Joensuussa ja talvi kestikin hurjan kuukauden täällä. Kurakeli ei todellakaan ole koiranomistajan näkökulmasta kiva! Onneksi koirat sentään melko rutinoituneesti jo lenkin jälkeen kävelevät suoraan pesuhuoneen ovelle odottamaan pesua ja eikä tarvitse suihkuunkaan niitä pakotella vaan tuleevat vapaaehtoisesti pestäväksi :). Helmikuussa pistäydyttiin Jyväskylän KV:ssä Nuukin ja Maikin kanssa. Ja uusivat edellisen viikon tulokset eli Nuuk oli ROP ja Maya VSP saaden kolmannen sertinsä. Tuomarina oli ranskalainen Christian Leneuf, joka tykkäsi molemmista koirista todella paljon. Siinä kuvia otettaessa hän totesi, että Ranskassakin heiltä löytyy kainkoiria mutta laatu ei ole yhtä hyvä kuin mitä tänään kehässä oli. Varsinkin omaa mieltä tämä lämmitti todella, koska oma kasvatti oli VSP jonka taustalta löytyy Ifen kautta samoja linjoja mitä Ranskassa on. Päivä oli pitkä, mutta erittäin mukava. Kiitos kaikille seuraneideille- ja miehille :). Samalla kun me Katin kanssa vietettiin aikaa näyttelyssä, oli Jussi vieraillut Urkin kanssa villisikojen luona. Aluksi jätkä oli hiukan katsellut ja miettinyt, että mitähän näille pitäs oikein tehdä. Pienen alkukankeuden jälkeenpä niitä olikin sitten haukuttu puoli tuntia. Kova tulos 12 viikon ikäiseltä pennulta. Videon pätkää koitan laitella tännekin jossain vaiheessa. Japanistakin saatiin viestiä, että on erittäin harvinaista nykypäivänä nähdä pentuja, jotka yhtä rohkeasti uskaltavat saalista lähestyä. Joten toivottavasti Urkista ja sen metsästysurasta kuullaan vielä.
 photo urkkijasika_zpsbfd93a3c.jpg
Seuraava näyttely olikin sitten Enossa maaliskuussa ja kehässä pyörähti tällä kertaa ainoastaan Maya. Tuomarina oli all-rounder Harry Tast. Maya oli hienosti ROP saaden neljännen sertinsä. Kasvattajana pitää olla äärimmäisen onnellinen tuloksesta, koska sertit on saatu kovilta ja arvostetuilta all-rounder tuomareilta ja ikää neitillä kuitenkin vain 15 kk! Kiitokset Kati ja Jussi molempien koirien erinomaisesta hoidosta <3. Vaikka näyttelyyn lähdettiinkin ilman koiraa, niin kas kummaa, jotenkin päädyin ryhmäkehiin ihastuttavan Nasta-akitan kanssa. Japanilaisista roduista jatkoon ylsi vain shiba-neiti Muura, joka oli myös hienosti RYP-4! Nastan kanssa olen saanut viettää enemmänkin aikaa ja olenkin pikku hiljaa alkanut lämmetä ajatukselle, että omistaisin joskus itse akitan...
Sitten hieman tulevaisuuden suunnitelmiin. Akalin sulhanen Ikko oli saanut rekisteröintiluvan Ranskassa 15.3! Tuloksena näyttelystä oli ollut erinomainen ja luonnetestikin oli läpäisty pisteillä 10/10. Lisätietoja pentueesta löytyy "pentuja"-sivuilta.
20.02.2014

Päivitykset ovatkin jääneet vähän vähemmälle nyt alkuvuodesta, mutta eipä meille mitään ihmeellistä tammikuussa tapahtunutkaan. Tai noh, Ife on taas kertaalleen omistajansa kanssa laihdutuskuurilla mutta ei siitä tänäkään vuonna taida tulla yhtään mitään. Minkäs sille voi, kun ruoka maittaa molemmille vähän liiankin hyvin :D. Joensuuhun saatiin lumipeite vasta tammikuun toisella viikolla ja kyllä niitä pakkasia odotettiinkin. Kurakeli ei oikein ole koiranomistajan ykkös säävaihtoehto. Nuuk on aloittanut todellisen juoksuohjelman oman personal trainerinsa kanssa (aka pikkuveljeni) ja onkin varsin mahtavassa lihaskunnossa tällä hetkellä. Helmikuu onkin sitten ollut varsin tapahtumarikas kainkoira puolella. Suomeen saapui helmikuun ensimmäisenä sunnuntaina uusi vahvistus, ja toivottavasti tulevaisuuden toivo jalostukseen, Japanista. Urhosta löytyy lisätietoja Urkin omilta sivuilta. Isot kiitokset vielä kertaalleen Minnille, kun saatoit herran turvallisesti Suomeen <3. Meillä oli muutenkin hyvin jännittävä päivä tuo helmikuinen sunnuntai, koska Mayan ensimmäinen näyttely oli silloin Joensuun ryhmänäyttelyssä! Kävin katsastamassa näyttelypaikan jo edellisenä päivänä, kun olin seuraamassa landseer-kehää. Täytyy sanoa, että oli varmasti eksoottisin näyttelypaikka jossa olen ollut. Mutta onneksi sunnuntaina tilaa oli hieman enempi ja kainkoirat olivat vielä viimeisten joukossa. Maikki käyttäytyi äärimmäisen edustavasti niin näyttelyalueella kuin kehässäkin. Tuomarina toimi siis Paavo Mattila, joka on aikaisemminkin arvostellut kainkoiria. Kasvattaja olisi ollut tyytyväinen siihen EH:n, mutta eipä mittään. Maikki Saukkonen yllätti kaikki omistajansa ja kasvattajan ja sai ensimmäisen sertinsä ja oli näin ollen myös ROP. Oli aivan mahtava sunnuntai :). Seuraavana sunnuntaina ajelinkin Varkauteen tapaamaan meidän uutta tulokasta ja voi mahoton sentään mikä paketti. Olin aivan myyty, kun näin pennun. Kekkosen uusi tuleminen ja olen aivan varma, että nyt löytyy kehissä päihittäjä Nuukillekin.
Ystävänpäivä viikonlopuksi ajeltiinkin koirien kanssa Jyväskylään, jossa lauantaina järjestettiin ulkomuototuomareiden toimesta erikoiskoulutus japanilaisille roduille ja sunnuntaina oli sitten ryhmänäyttely 5-ryhmälle. Kainkoiria saatiin koulutukseen paikalle ennätykselliset 6 kappaletta, joka on siis yli puolet Suomen tämän hetkisestä kannasta. Erityiskiitos kasvattieni omistajille, kun tulitte paikalle. Tuomarioppilaita olikin paikalla lähemmäs 40 ja olikin kiva huomata, että rotumme kiinnostavat näinkin paljon ja kysymyksiä esitettiin paljon. Sunnuntaina olikin vuorossa itse näyttely ja paikalle oli ilmoitettu ennätykselliset viisi kaita (4 narttua ja 1 uros). Tuomarina meillä piti alunperin olla Hans Lehtinen, mutta perjantaina ilmoitettiinkin tuomarinvaihdoksesta Paula Heikkinen-Lehkoseen. Nuuk aloitti tammikuun lopussa karvanlähdön ja on nyt "bikineissä" liikkeellä. Pohjavilla on vasta tuloillaaa, mutta onneksi edes jonkinverran oli päällyskarvaa. Olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen EH:n, koska herra tosiaan on melko karsean näköinen ilman karvaa. Kuitenkin suureksi yllätykseksi Nuuk sai erinomaisen SA:n kera. Seuraavaksi olikin vuorossa sijoitusnarttujeni vuoro mennä kehään. Akali seuraa tiiviisti äitinsä jalanjälkiä kehityksessä ja tällä hetkellä on menossa "mä en syö mitään etten vaan pääse lihomaan yhtään"-vaihe. Tuloksena erittäin hyvä. Maya sai erinomaisen SA:n kera ja voitti luokkansa ja täten siskonsa. Hassua sinänsä, että pentuna Akali oli se rotevampi ja Maya taas se pienempi. Ifen kanssa on päästy käymään näyttelyharjoituksissa pari kertaa sitten viime vuoden viimeisen näyttelyn ja siihen nähden sen kehäkäyttäytyminen oli varsin hyvä. Pirkko Pyyleväinen se vasta yllättäkin ja sai erinomaisen, tosin ilman SA:ta mutta se ei meitä haitannut. Paras narttu kehässä vastakkain olikin sitten Maya ja Japanin tuonti narttu Pimu, joka kilpaili nuorten luokassa. Lopulta Maya olikin paras narttu 1 ja sai näin toisen sertinsä :). Kyllä kasvattaja sai olla niin ylpeä molemmista tytöistä, kun käyttäytyivät niin hienosti sekä kehässä että kehän laidalla (samaa ei voi sanoa vanhemmista). Olin kyllä henkilökohtaisesti valmentautunut, että nyt tytär tulee ja voittaa isän mutta ei. Nuuk oli lopulta ROP ja Maya hienosti VSP. Ryhmässä ei sitten sijoituttu, mutta hieno päivä kaikinpuolin. Urkki sai myös päivän päätteeksi rekisteröintiluvan eli se todettiin kahden ulkomuototuomarin toimesta rodunomaiseksi. Nyt vaan odotellaan niitä papereita Japanin päästä. Urkki oli muutenkin aivan mahtava koko viikonlopun ja hurmasi kaikki avoimella käytöksellään. Isot kiitokset vielä Katille ja Jussille, kun teitte tämän mahdolliseksi. Seuraava koitos meillä onkin edessä jo tänä viikonloppuna Jyväskylän KV:ssa, kun matkataan Nuukin ja Mayan kanssa sinne uudestaan. Tästä linkistä löytyy muuten kuvia Pohjoismaiden voittajasta ja Jyväskylän ryhmänäyttelystä http://ktverin.kuvat.fi/kuvat/Sekalaisia,+mm.+n%C3%A4yttelyit%C3%A4/. Tässä vielä virallinen pönötyskuva Jyväskylän näyttelystä:  photo ROPampVSP_zps32b1dd15.jpg
16.12.2013

Huh, Messarista selvitty hengissä. Väsynyt, mutta äärimmäisen onnellinen fiilis nyt. Kaikki ketkä tuntevat minut, tietävät että taipaleeni kaiden kanssa ei ole ollut helppo. Viikonloppuna kuitenkin viiden vuoden uurastus ja työ palkittiin. Me lähdettiin ajelemaan kohti Helsingiä jo torstaina Nuukin kanssa, koska sain kunnian esittää kasvattini Jakun Helsingin voittaja näyttelyssä. Käytiin sitten Nuukin kanssa jo torstaina moikkaamassa Jakua sen kotona ettei aamulla pojalle olisi tullut yllätyksenä aamulla, että joutuu lähtemään minun kanssani näyttelyyn. Totta kai pojat siinä aluksi hieman koittivat ottaa toisistaan mittaa, mutta hyvin nopeasti jo pystyivät olemaan kunnollla keskenään. Meidän kehä oli perjantaina vasta iltapäivästä, niin kerkesin käydä poikien kanssa kunnon aamulenkillä. Selvästi on Nuukin maneerit periytynyt myös pojalle... Aivan mieletön pakkaus tuo Jaku! Niin ihastuttavan reipas, avoin ja hyväkäytöksinen vaikka joutuikin viettämään päivän vieraan ihmisen kanssa. Iso kiitos Tuomakselle Jakun erinomaisesta kasvatuksesta <3. Tuomarina meillä oli saksalainen Guido Schäfer. Erittäin mielyttävä tuomari, joka kysyi onko Jaku tuotu Japanista ja oli kovin yllättynyt kun kerroin olevani koiran kasvattaja. Saatiin todella kattava arvostelu, kun tuomari kävi rotumääritelmän kohta kohdalta läpi koiraa arvostellessa. Tuomari ei tykännyt Jakun etuosasta ja lisäksi häntä oli hieman liian löysällä kierteellä. Nuorihan Jaku vielä on ja etuosa ja oikeastaan koko kroppa kaipaa vielä aikaa kehittyä. Ja tässä itse arvostelu suomennettuna:
"Puhutteleva kokonaisuus, hyvän mallinen, keskivahva luusto, leveä kallo. Kolmion muotoiset silmät, korkealle kiinnittyneet korvat. Keski pitkä kaula, hyvä ylä- ja alalinja. Ylös kiinnittynyt häntä jonka pitäisi olla tiukemmin kiertynyt. Hyvät kulmaukset. Hyvät liikkeet. Hieman taipunut etujalkojen välikämmen. Oikeanlainen turkki."
Ja tulokseksi saatiin ERI1, SA, SERT ja kaiken muun hyvän lisäksi Jaku oli vielä VSP. Tähän päälle vielä tittelit eli Helsingin Juniori Voittaja 2013 ja Helsingin Voittaja 2013. Ei yhtään huonommin koiran ekaksi näyttelyksi :). Lauantaina oli vuorossa sitten Pohjoismaiden voittaja, jonne oli ilmoitettu neljä kaita. Tuomarina meillä oli Kirsi Tevalin, joka alkaa suomalaisista tuomareista olemaan jo melko konkari kaiden arvosteluissa. Onhan hän jo kolmesti päässyt rotua arvostelemaan. Mutta kehän "avaajaksi" pääsi taas Jaku joka esiintyi erinomaisesti. Ja tässäpä arvostelu: "Mittasuhteiltaan erittäin hyvä juniori jolla kokoon riittävä raaja luusto ja hyvät käpälät. Normaalisti kulmautunut edestä, vaatimattomammin takaa. Kintereet voisivat olla vahvemmat. Hyvä sirpin mallinen häntä. Hyvä pään profiili. Tummat silmät, vaaleammat silmäluomet häiritsevät ilmettä. Hyvät korvat, reippaat liikkeet, rodunomainen käytös." SA:ta ei pojalle tullut silmien vaalean pigmentin takia, mutta erinomainen saatiin ja sehän tarkoitti sitä että pojasta tuli Pohjoismaiden Juniori Voittaja 2013. Sain kunnian esittää Jakun lisäksi myös Akalin ja Akali sai myös erinomaisen ja sijoittui luokassaan toiseksi. Akalin arvostelu luettavissa Akalin omilta sivuilta. Myöskään Akali ei saanut SA:ta. Nuukilla oli harvinaisen huono päivä ja meidän kehäkäytös oli kuin huonosta komediasta :D. Kuitenkin Nuuk oli lopulta ROP ja neljästä koirasta ainoa, joka sai SA:n. Täten siitä tuli myös Pohjoismaiden Voittaja 2013. Ryhmäkehissä käytiin myös kiekka heittämässä, mutta eipä siellä menestystä tullut. Hienoa, että shiba pääsi jatkoon. Harmillisesti se ei kuitenkaan sijoittunut. Sunnuntaina oli sitten vuorossa Voittaja näyttely, jossa kävin esittämässä Akalin. Akali sai erittäin hyvän käytöksen takia.
ERITTÄIN iso kiitos kaikille mukavasta viikonlopusta ja erityiskiitokset kasvattieni omistajille koirien erinomaisesta hoidosta.

12.10.2013

Heippa taas pitkästä aikaa :). Paljon on kerennyt kuukaudessa tapahtua. Noh, ensiksi voitaisiin aloittaa vaikka erkkarilla. Erkkarissa siis taas kertaalleen koirien kanssa pistäydyttiin. Nuuk oli ainoa uros ja oli lopulta myös ROP. Narttuja oli ennätykselliset kolme. Akali sai erinomaisen kera hyvän arvostelun. Esiintymisessä on vielä hieman petrattavaa, mutta kun ulkomuoto on kohdillaan niin sehän on vain pieni ongelma. Ife sai erittäin hyvän. Molemmat koirat kyllä osasivat käyttäytyä edukseen, ihme kyllä. Isossa kehässä ei kukaan nihonkeneista pärjännyt mikä on totta kai harmi. Mutta parempi onni ensi kerralla. Ja sitten "perheuutisiin". Meille muutti kissa! Rommi on äitini kissan jälkeläinen ja koirat ovat olleet Rommin kanssa tekemisissä koko sen elämän ajan, joten sinällään ei mikään uusi asukas talouteemme. Nuukilla on ilmentynyt pieniä sopeutumisvaikeuksia herkän luonteensa takia, mutta alkaa jo pikku hiljaa sulautumaan ajatukseen kissasta meidän laumassa, kun killi on asustanut meillä viikon. Ife taas... Noh, on onnensa kukkuloilla uuden karvavauvan takia. Nuuk ja Akali on molemmat ilmoitettu Pohjoismaiden voittajaan ja Akali myös Voittajaan ja sieltä meidät voikin seuraavan kerran bongata. Tulkaa ihmeessä juttelemaan ja kyselemään rodusta, jos rotu vähänkin kiinnostaa. Jaan mielelläni kokemuksia rodusta kaikkien kiinnostuneiden kesken :).
Sitten Mayan jalasta. Reilu kuukausi leikkauksen jälkeen jalkaan ilmestyi nestepatti, joka ei sen enempi näyttänyt koiran menoa haittaavan ja se käytti jalkaansa normaalisti. Kuitenkin syyskuussa se alkoi taas kävelemään kolmella jalalla ja sitä käytettiin lääkärissä sen takia. Polveen jätetty metallilanka poistettiin ja linkkaaminen loppui. Nestepatti kuitenkin ilmestyi uudelleen ja ilmeisesti sen aiheuttaa vastine tikkeihin, jotka sisältävät metallia. Tikit oli nyt poistettu ja nestapatin turvotus laskenut.
Loppuun vielä muutama kuva erkkarissa otetuista perhekuvista :).

02.09.2013

Käytiinpä sitten viime viikolla vierailemassa koirien kanssa Taisto-Sulevin ja Lyyli villisikojen luona Kangaslammilla. Olin päättänyt tuhlata koirien näyttelyihin varatut rahat johonkin hyödyllisempään ja sellaiseen mistä koirat oikeasti nauttivat, niin vein ne sitten moikkaamaan villisikoja. Ja olihan se itsellekin mielenkiintoista nähdä miten koirat reagoivat. Aluksi käytiin kuitenkin testaamassa koirien reagointia karhuun. Ensiksi koirat joutuivat jäljestämään 100 m karhun verellä veretettyä jälkeä. Siitä koirat suoriutuivat varsin mallikkaasti (kiitos Ifen :D, Nuuk lähinnä peesaili rouvaansa). No entäs sitten se itse Otso, se oli molemmille kauhea kauhistus. Kumpikaan ei karhua ruvennut haukkumaan vaan turvautuivat todella paljon minuun eli saisi emäntä metsässä suoritua hommasta ihan yksin, jos tuommoinen vastaan siellä tulisi. Karhun jälkeen koirat päästettiin sitten villisikojen luokse. Alkujännityksen hälvettyä koirat syttyivät sioille ihan oikeasti ja olin itsekin yllättynyt mitä ääniä niistä oikein pääsee. Kaikin puolin oli todella mukava reissu ja koirat olivat kyllä todella väsyneitä vielä seuraavana päivänä. Videopätkää koirien villisika työskentelystä löytyy tuolta videoiden puolelta. Samalla reissulla käytiin myös moikkaamassa Mayaa. Tyttö oli kovasti kasvanut viime näkemästä ja menosta päätellen parantunut jo varsin hyvin ristisideleikkauksesta. Kiitokset Jussille ja Katille koiran erinomaisesta huollosta ja kuntoutuksesta. Muutamia kuvia yritin tytöstä räpsäistä, mutta oli niin elävä tapaus että ovat kovin epäselviä kuvia. Mutta saatiin kuitenkin pari onnistunutta kuvaa otettua isistä ja tyttärestä. Toivottavasti saadaan otettua kunnon perhepotretti sitten Heinolassa 21.9 SSKY:n erikoisnäyttelyssä, jonne ollaan menossa "koko perheen" voimin. Paikalle on siis tulossa omat koirani ja sijoitusnarttu Akali. Ja turisteiksi paikalla odotellaan myös pari kasvattia. Ja sitten hiukan näyttely uutisia taas. Akali kävi Helsingissä pentunäyttelyssä viikonloppuna ollen rop-pentu. Arvostelu luettavissa Akalin sivuilta.

11.08.2013

Viimeisestä päivityksestä onkin kulunut jo riittävästi aikaa :D. Kesä mentiin mobiililaajakaistan varassa, joten päivitykset jäivät sen takia todella vähiin. Kesä vietettiin koirien kanssa taas Savon sydämessä Kiuruvedellä ja koirilla riittikin paljon touhua siellä, kun äitini schipperkelle oli pennut ja niitten lähdettyä taloon syntyi vielä kissanpentuja. Nuukilla on siis pitänyt kiirettä toimiessa lapsenvahtina. Melkein koko kesän vietimme kesämökillä, joten ulkoilmasta on päässeet nauttimaan niin koirat kuin omistajakin. Kaupunkielämään sopeutuminen on vielä meillä hieman vaihteessa ja ohitusharjoituksia pitää näköjään harjoitella todenteolla, koska maalla ei kovinkaan paljoa niitä toisia koiria näe. Joten kestäkää meitä näyttelyissä ja lenkkipoluilla, jos törmäillään näitten mehtäläisten kanssa. Tänä kesänä oli muutamia läpimurtoja mm. Nuuk kävi itse vapaaehtoisesti uimassa parin metrin lenkin. Jos sitten ensi kesänä taas vähän pidemmälle.

Näyttelyissäkin ollaan käyty vaihtelevalla menestyksellä. Nuuk oli Kiuruvedellä, Ylivieskassa ja Iisalmessa ROP hyvillä arvosteluilla. Esko Nummijärvi ihastui herraan niin paljon, että tuli kehän jälkeen vielä kolmesti kehumaan kuinka upea koira se on ja kuinka yhteystyömme pelaa. Minullehan se on tietysti sanomattakin selvää kuinka upea koira minulla on, mutta ihanaa että se aiheuttaa samanlaisia reaktioita myös tuomareissa <3. Ifen kanssa treenailu alkaa vihdoin ja viimein tuottamaan tulosta ja se on kehässä ja näyttelyissä vapautuneempi kerta kerralta enemmän mikä on todella hienoa nähdä. Yhteystyö molempien koirien kanssa on kyllä parantunut huomattavasti, kun ei enää itse jännitä kehässä niin paljon. Ife sai Kiuruvedellä ja Ylivieskassa ERI1 ilman SA:ta. Iisalmessa tuli EH. Kröhöm, neiti sai haukut sekä Ylivieskassa ja Iisalmessa liikakiloista, mutta se asia korjaantunee nyt syksyllä kun päästään takaisin normaaliin arkeen eikä äitini ole paistamassa muurinpohjalettuja joita Ife rakastaa mielettömästi. Mitäs muuta, noh yhteystyökykyisiä koteja tuontipennuille etsitään edelleen. Niin ja meille muuttaa lokakuussa kissanpentu. Rommi on aivan mielettömän upea pakkaus täydentämään meidän raitalaumaa.

Sijoituskoira kuulumisia myös hieman. Akali oli käynyt ensimmäisessä näyttelyssään heinäkuun lopussa ja oli rop-pentu hienolla arvostelulla (arvostelu luettavissa Akalin sivuilta). Mayalta leikattiin juhannuksen alla toisesta polvesta ristisiteet, jotka olivat ihan sökönä. Ristisiteet olivat mitä todennäköisemmin menneet rikki tapaturmaisesti. Samalla neitistä oli otettu lonkkakuvat, jotka olivat olleet priiman näköiset. Syksymmällä saadaan toivottavasti kirjoittaa lisää Mayan metsästysurasta.

07.04.2013

Ja niin on viimeinenkin lapsukainen päässyt turvallisesti omaan kotiin Englantiin. Fujikon matkasta ei mutkia puuttunut ja välillä meinasi jo usko loppua, että saako uudet omistajat tyttöä tullista läpi ollenkaan. Kaikki paperit ja muut kyllä kunnossa, mutta tuppaa kuulema Iso-Britania olemaan maailman tarkin kaikkien säännösten seuraaja ja kaikki paperit ja boksin koot tutkitaan tarkkaan. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Fujiko on kuulema ihastuttanut jo kovasti naapurustoa ja käynyt jo kokeilemassa uintia. Samalla Etelä-Suomen reissulla käytiin moikkaamassa muita pentusia ja voi, että oli ihana nähdä kuinka Jakua ja Akalia omistajineen! Mayaa kävin katsomassa maaliskuun puolivälissä ja sielläkin upea tytsykkä kasvamassa. Rikikin on kuulema kovasti kasvanut. Ife ja Nuuk pääsivät lomailemaan maaseudun rauhaan pariksi viikkoa maaliskuun lopussa ja molemmille loma minusta oli näköjään tarpeen :D. Ife oli loman aikana kasvattanut upean pohjakarvan ja lihonut muutaman kilon, sillä alkaakin laihdutuskuuri emännän kanssa nyt. Toivottavasti neiti saadaan solakampaan kuntoon Kiuruveden ryhmikseen johon olen molemmat ilmoittanut. Siellä meidät voi sitten seuraavan kerran bongailla ;). Ai niin, kai vauveleita on myös suunnitteilla tälle vuodelle. Loppuun haluan vielä sanoa kiitokset kaikille pentujen omistajille. Olen todella iloinen ja ylpeä työstä jota olette pentujen kanssa tehneet <3. Jatkakaa samaan malliin.

06.02.2013

Kotisivujen päivitys on kyllä jäänyt totaalisesti, kun on päivät pitkät touhunnut pentusten kanssa. Noh, tänään meiltä lähti sitten toiseksi viimeinen pentu maailmalle. Koti tuntuu jotenkin niin tyhjältä nyt :(. Fujikohan meille jää sitten kotia asustamaan hieman pitemmäksi aikaa, kun se matkustaa maaliskuun lopussa sitten omaan kotiinsa Englantiin :). Kaksi narttua minulla jäi sijoitukseen, joista toivotaan sitten meidän jatkojalostus materiaalia. Kaikki pennut ovat erittäin lupaavia, mutta aika näyttää sitten mitä näistä kehittyy. Pentujen kasvukuvia pyrin sivuille lisäilemään aina sitä mukaa, kun niitä itse saan.

Ja pentusista sopivasti aasinsillalla päästään tuontiuutisiin. Toiveissa olisi tänä vuonna tuoda Japanista/USA:sta kaksi urosta tänne Suomeen, jos yhteystyökykyiset perheet pojille löytyy. Ota yhteyttä, jos kiinnostuit edes vähäsen ;).

14.01.2013

Niin se aika rientää ja pennut lähteävt ihan pian viihdyttämään omia kotejaan. Pistäydyttiin eilen Nuukin kanssa Kajaanin KV:ssa ja hyvinhän siellä meni :). Nuukista tuli siis Suomen ensimmäinen oman rotunsa muotovalioa. Tuomari tykkäsi Nuukista kovasti ja oli hieman yllättynyt, kun poika antoi katsoa hampaat. Otti vielä kuviakin muistoksi. Itsellä ei valitettavasti ollut kameraa mukana, niin jäi sitten valiokuvat tuomarin kanssa ottamatta :(. Paljon kävi ihmisiä rodusta kyselemässä ja kiva oli nähdä tuttuja.

04.01.2013

Vuoden ensimmäinen "päivitys". Pennut ovat kasvaneet kovaa vauhtia ja kiinteää ruokaa on jo maisteltu viikon ajan. Vauhti kasvaa päivä päivältä samoin ruokahalu :). Peruutuksien takia pentueesta vielä vapaana yksi uros ja narttu. Yksi narttu pennuista jää asumaan kanssamme hieman pidempään, koska sen kuono suuntaa maaliskuussa sitten Englantiin ja täytyy odottaa rokotteiden vaadittavat varoajat. Jos oma raitapaita kiinnostaa, ota rohkeasti yhteyttä!

14.12.2012

Joulu saapui meidän perheeseen kaksi viikkoa etuajassa, kun Ifen pennut syntyivät maanantaina 10.12. Kaiken kaikkiaan Suomeen syntyi nyt viisi uutta kaita lisää. Pennut ovat kaikki mustabrindlejä. Kuvia löytyy "Pentuja" sivuilta.

8.11.2012

Vihdoin ja viimein meillä on hyviä uutisia kerrottavana! Meille on tulossa pieniä meetwurstin pötköjä joulukuussa. Alustavasti ultrassa näkyi 3-4 pentua :).

14.10.2012

Hiukan päivitystä mitä meidän laumalle kuuluu. Ollaan ulkoiltu ahkerasti ja Nuuk on taas aloittanut juoksuharrastuksen veljeni Miikan kanssa. Nuuk on sitten ainakin hyvässä lihaskunnossa ensi vuonna, kun alkaa se viimeisen sertin metsästys. Ollaan myös käyty päiväretkillä Kalliojärvellä ja tänään käytiin Kolilla. Eihän tämä ollut kuin kolmas syksymme Joensuussa, niin olihan se jo korkea aika käydä Kolillakin :). Toivotaan, että parin viikon kuluttua meillä olisi hieman lisää uutisia ;).

16.09.2012

Ja niin se pikku hiljaa alkaa olla meidän tän vuoden näyttelyt kasassa. Eilen pistäydyttiin Heinolassa Suomen seurakoirayhdistyksen erkkarissa molempien koirien kanssa kehässä ja sehän meni meidän osalta erittäin hienosti. Nuuk oli taas hienosti ROP, vaikka käyttäytyikin kehässä kuin aasi (viereisessä kehässä oli juoksuinen narttu kehässä ja sekös herran pään pisti ihan sekaisin). Ife teki hienon paluun kehiin puolen vuoden tauon jälkeen ja käyttäytyi erinomaisesti kehässä, tulos oli kuitenkin EH väärin kannetun hännän takia (tuomari ei tainut olla ihan perillä siitä, että myös sirppi häntä on rodulla sallittu). Mutta koira kuitenkin ylitti itsensä kehässä ja olen erittäin ylpeä neidin käytöksestä :). BIS-kehässä meitä odotti suuri yllätys, kun tuomari Paula Heikkinen-Lehkonen valitsi Nuukin kymmenen näyttelyn parhaan joukkoon yli 40 rodusta! Olihan se todella hieno fiilis, kun erittäin arvostettu tuomari Nuukin jatkoon poimi. Tästä on siis hyvä jatkaa ensi vuonna kehissä :).

08.09.2012

Hyvin alkoi meidän uutissivujen pito, kun uutisten välillä on useita kuukauksia :D. Noh, yritetään nyt syksyllä hieman paremmalla onnella. Elikkäs kesä meillä meni hyvin nauttien luonnosta ja maaseudusta kotiseudullani Kiuruvedellä. Koirat ihastuivat kovasti soutuveneessä souteluun ja mökillä ollessamme koirat pitikin aina ottaa mukaan, kun lähti katiskoja tai rapumertoja katsomaan. Ja jos mukaan ei ottanut niin sitten piti käydä soutelemassa muuten vain koirien kanssa :). Nuukin murkkuikä on tosiaankin nyt pahasti päällä eikä sen irtipito mökillä onnistunut kertaakaan, pari kertaa se kyllä pääsi karkaamaan ja meno oli kyllä melko päätöntä herralla. Onneksi Nuuk inhoaa vettä ja erehtyi sitten toisella karkureissullaan menemään karkuun laiturille, josta sen nopsaan sai kiinni :D.
Muutama lämmin päiväkin sateiseeen kesään mahtui ja ilon siitä otimme irti kesämökillämme ja Ife suostui jopa itse menemään uimaan ja ui ihan muutaman metrin matkoja meidän uimamaisteri-schipperkemme Hanin kanssa. Noh, mitä vanhemmat edessä niin nuoremmat perästä ja näin saatiin Nuuk myös kokeilemaan uimistaitojaan ja hyvin sujui. Ensi kesänä voi siis olla odotettavissa uintireissuja kaiden kanssa. Tästä hieman taustana se, että englanninspringerspanielini Misty oli todella kova uimari ja se uikin kanssani kesäisin matkaa kuten myös meidän Hani-schipperke ui vieläkin (rautarouva täyttää pyöreät kymmenen marraskuussa, joten meidän vanhus on edelleen hyvässä kunnossa kun ui parisataa metriä tuosta vain).

Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus osallistua koirien kanssa SSKY:n järjestämään erikoisnäyttelyyn molempien koirien kanssa. Saas nähdä kuinka meidän lauman käy, kun Ifellä taukoa näyttelyistä nyt puolisen vuotta ja Nuukilla nelisen kuukautta. Nuuk kyllä osallistui elokuussa mätsäriin, jossa oli hienosti sinisten nuorten ykkönen ja lopulta BIS-7. Joten Heinolassa siis tavataan :)!